Siit lieto Lemminkinen sanoi Pohjolan akalle:

"Anna nyt, akka, piikojasi, tuopa tnne tyttjsi,

paras parvesta minulle, pisin piikajoukostasi!"

Tuop' on Pohjolan emnt sanan virkkoi, noin nimesi:

"Anna en sulle piikojani enk tynn tyttjni,

en parasta, en pahinta, en pisint, en lyhint:

sull' on ennen naitu nainen, ennen juohettu emnt."

Sanoi lieto Lemminkinen: "Kytken Kyllikin kylhn,

kyln kynnysportahille, verjille vierahille;

tlt saan paremman naisen. Tuo nyt tnne tyttresi,

impiparvesta ihanin, kassapist kaunokaisin!"

Sanoi Pohjolan emnt: "Enp anna tyttni

miehille mitttmille, urohille joutaville.

sken tyttj anele, kuulustele kukkapit,

kun sa hiiht Hiien hirven Hiien peltojen perilt!"

Siit lieto Lemminkinen kengitteli keihojansa,

jnnitteli jousiansa, vasamoitansa varusti.

Itse tuon sanoiksi virkki: "Jo oisi keihs kengitetty,

kaikki valmihit vasamat, jousi jntehen varassa,

ei lyly lykittvn, kalhu kannan lytvn."

Siin lieto Lemminkinen arvelee, ajattelevi,

mistp sivakat saisi, kusta suksia sukusen.

Kvi Kaupin kartanohon, ptyi Lyylikin pajahan:

"Oi on viisas vuojelainen, kaunis Kauppi lappalainen!

Tee mulle sukeat sukset, kalhut kaunoiset kaverra,

joilla hiihn Hiien hirven Hiien peltojen perilt!"

Lyylikki sanan sanovi, Kauppi kielin kerkivi:

"Suotta lhet, Lemminkinen, Hiien hirve ajohon:

saat palan lahoa puuta, senki suurella surulla."

Mit huoli Lemminkinen! Itse tuon sanoiksi virkki:

"Tee lyly lykittvksi, kalhu kalpoeltavaksi!

Lhen hirven hiihnthn Hiien peltojen perilt."

Lyylikki, lylyjen sepp, Kauppi, kalhujen tekij,

sykysyn lyly laati, talven kalhua kaverti,

pivn vuoli sauvan vartta, toisen sompoa sovitti.

Sai lyly lykittvksi, kalhu kannan lytvksi,

sauvan varret valmihiksi, sompaset sovitetuksi.

Saukon maksoi sauvan varsi, sompa ruskean reposen.

Voiti voilla suksiansa, talmasi poron talilla;

itse tuossa arvelevi, sanovi sanalla tuolla:

"Liek tss nuorisossa, kansassa kasuavassa

tuon lylyni lykkijist, kalhun kannan potkijaista?"

Sanoi lieto Lemminkinen, virkki veitikk verev:

"Kyll' on tss nuorisossa, kansassa kasuavassa

tuon lylysi lykkijist, kalhun kannan potkijaista."

Viinen selkhn sitaisi, olallensa uuen jousen,

sauvan survaisi ktehen; lksi lylyn lykkimhn,

kalhun kannan potkimahan. Itse tuon sanoiksi virkki:

"Eip' on ilmalla Jumalan, tmn taivon kannen alla

lytyne sit metsss jalan neljn juoksevata,

kut' ei nill ylltet, kaunihisti kannateta

kalhuilla Kalevan poian, liukoimilla Lemminkisen."

Ptyi hiiet kuulemassa, juuttahat thymss.

Hiiet hirve rakenti, juuttahat poroa laati:

pn panevi pkkelst, sarvet raian haarukasta,

jalat rannan raippasista, sret suolta seiphist,

seln aian aiaksesta, suonet kuivista kuloista,

silmt lammin pulpukoista, korvat lammin lumpehista,

ketun kuusen koskuesta, muun lihan lahosta puusta.

Hiisi neuvoi hirvens, porollensa suin puheli:

"Nyt sie juokse, hiitten hirvi, jalkoa, jalo tevana,

poron poikimasijoille, Lapin lasten tanterille!

Hiiht hikehen miest, Lemminkist liiatenki!"

Siit juoksi hiitten hirvi, poropeura poimetteli

Pohjan aittojen alatse, Lapin lasten tanteritse:

potkaisi koasta korvon, kaatoi kattilat tulelta,

lihat tuhkahan tuherti, liemet lietehen levitti.

Nousi melkoinen meteli Lapin lasten tanterilla:

Lapin koirat haukkumahan, Lapin lapset itkemhn,

Lapin naiset nauramahan, muu vki murajamahan!

Itse lieto Lemminkinen ain' oli hirven hiihnnss.

Hiihti soita, hiihti maita, hiihti aukkoja ahoja:

tuli suihki suksiloista, savu sauvojen nenist;

eik nhnyt hirvens, eip' on nhnyt eik kuullut.

Liukui linnat, liukui lannat, liukui maat meren-takaiset;

hiihti kaikki Hiien korvet, kaikki Kalman kankahatki,

hiihti Surman suun e'etse, Kalman kartanon pertse.

Surma jo suutansa avavi, Kalma pt kallistavi

ottoaksensa urosta, niellksens Lemminkist:

ei tarkoin tavannutkana, ennttnyt ensinkn.

Viel' oli liuska liukumatta, korven kolkka koskematta

Pohjan pitkss perss, Lapin maassa laukeassa.

Lksi senki liukumahan, korven kolkan koskemahan.

Niin perille pstessns kuuli melkoisen metelin

Pohjan pitkst perst, Lapin lasten tanterilta:

kuuli koirat haukkuvaksi, Lapin lapset itkevksi,

Lapin naiset nauravaksi, muun lapin murajavaksi.

Siit lieto Lemminkinen heti tuonne hiihtmhn

koiran haukuntasijoille, Lapin lasten tanterille.

Sanoi sinne saatuansa, tutkaeli tultuansa:

"Mit tll naiset nauroi, naiset nauroi, lapset itki,

vki vanha vaikeroitsi, kuta haukkui hallikoirat?"

"Sit tll naiset nauroi, naiset nauroi, lapset itki,

vki vanha vaikerteli, sit haukkui hallikoirat:

juoksi tst hiitten hirvi, silosorkka sorkutteli;

potkaisi koasta korvon, kaatoi kattilat tulelta,

selin keitot keikahutti, vellit lietehen levitti."

Siit veitikk verev, tuo on lieto Lemminkinen,

lykksi lylyn lumelle, kuni kyyn kulon-alaisen,

solahutti suopetjn, kuni krmehen elvn;

itse virkki vierressns, sanoi sauvakttehelt:

"Mi lienee Lapissa miest, kaikki hirven kannantahan;

mi lienee Lapissa naista, kaikki kattilan pesohon;

mi lienee Lapissa lasta, kaikki lastun poimintahan;

mi lapsilla kattiloa, kaikki hirven keitnthn!"

Kiinnistihe, jnnistihe, potkaisihe, ponnistihe.

Ensi kerran potkaisihe silmn siintmttmhn,

kerran toisen kuopaisihe korvan kuulemattomahan,

kolmannen kohenteleikse lautasille hiitten hirven.

Otti vaajan vaahterisen, raksin koivuisen rapasi,

jolla kytki hiitten hirven tarhan tammisen sishn:

"Siin seiso, hiitten hirvi, poropeura, poimittele!"

Selke silittelevi, taljoa taputtelevi:

"Oisi tuossa ollakseni, sopisipa maatakseni

nuoren neitosen keralla, kanssa kasvavan kanasen!"

Siit kiihtyi Hiien hirvi, poropeura potkimahan,

itse virkki, noin sanovi: "Lempo saakohon sinulle

nuorin nei'in maataksesi, tyttrin elellksesi!"

Ponnistihe, jnnistihe: raksin koivuisen revitti,

rikkoi vaajan vaahterisen, tarhan tammisen hajotti.

Siit sai samoamahan, lksi hirvi hippomahan,

vasten soita, vasten maita, vasten varvikkomke

silmn siintmttmihin, korvan kuulemattomihin.

Siin veitikk verev jopa suuttui jotta syntyi,

kovin suuttui ja vihastui. Hiihti hirve jlest;

niin kun kerran potkaisevi, lysmtti lyly lvest,

sortui suksi plkhst, kalhu taittui kannan tiest,

keihs kenkimsijoilta, sauva somman suoverosta.

Itse juoksi Hiien hirvi, jottei ptn nkynn.

Siin lieto Lemminkinen alla pin, pahoilla mielin

kalujansa katselevi. Itse tuon sanoiksi virkki:

"Elkhn sin ikn menk toinen miehimme

uhalla metsn ajohon, Hiien hirven hiihnthn,

kuin menin min, poloinen! Hvitin hyvt sivakat,

sauvan kaunihin kaotin, kiihke'immn keihojani!"

Kolmastoista Runo