Home > Library > Legends And Sagas > Anonymous > Finnish Kalevala > Kuudesneljatta Runo

Kuudesneljatta Runo

Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,

siit suorikse sotahan, vainotielle valmistaikse.

Hioi hetken miekkoansa, toisen keihoa teroitti.

Emo tuon sanoiksi virkki: "Ells, poikani poloinen,

saako suurehen sotahan, menk miekan melskehesen!

Ken suotta sotahan saapi, tahallansa tappelohon,

se soassa surmatahan, tapetahan tappelossa,

miekkoihin menetethn, kalpoihinsa kaaetahan.

"Lhet vuohella sotahan, kaurihilla tappelohon.

Pian vuohi voitetahan, kauris kaatahan likahan:

tulet koiralla kotihin, sammakolla saat piha'an."

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:

"En m silloin suohon sorru enk kaau kankahalle,

korppien kotisijoille, variksien vainioille,

kun sorrun sotatiloille, vaivun vainotanterille.

Somap' on sotahan kuolla, kaunis miekan kalskehesen!

Sorea sotainen tauti: kin poika pois tulevi,

potematta pois menevi, laihtumatta lankeavi."

Tuon emo sanoiksi virkki: "Kun sin sotahan kuolet,

mit jpi taatollesi vanhan pivns varaksi?"

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:

"Kuolkohon kujarikoille, kaatukohon kartanolle!"

"Mit jpi maammollesi vanhan pivns varaksi?"

"Kuolkohon kupo sylihin, lvhn lkhtykhn!"

"Mit jpi veikollesi pivn vastaisen varaksi?"

"Metshn menettykhn, vainiolle vaipukohon!"

"Mit jpi siskollesi pivn vastaisen varaksi?"

"Kaivotielle kaatukohon, sotkutielle sortukohon!"

Kullervo, Kalervon poika, kohta lhtevi ko'ista.

Sanovi sanan isolle: "Hyvsti, hyv isoni!

Itketk sin minua, koskas kuulet kuolleheksi,

kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"

Tuon is sanoiksi virkki: "En min sinua itke,

jospa kuulen kuolleheksi: poika toinen tehtnehe,

poika paljoa parempi, ije lykkhmpi."

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:

"Enk itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi.

Saan min mokoman taaton: suun savesta, pn kivest,

silmt suolta karpaloista, parran kuivista kuloista,

jalat raian haarukasta, muun lihan lahosta puusta."

Virkkoi siit veikollensa: "J hyvsti, veikkoseni!

Itketk sin minua, koskas kuulet kuolleheksi,

kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"

Veikko tuon sanoiksi virkki: "En itke min sinua,

josko kuulen kuolleheksi: veli toinen saatanehe,

veli paljoa parempi, kahta mointa kaunihimpi."

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:

"Enk itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi.

Saan min mokoman veljen: pn kivest, suun savesta,

silmt suolta karpaloista, hiukset kuivista kuloista,

jalat raian haarukasta, muun lihan lahosta puusta."

Sanoi siit siskollensa: "Hyvsti, sisarueni!

Itketk sin minua, koskas kuulet kuolleheksi,

kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"

Noin sisar sanoiksi virkki: "En itke min sinua,

josko kuulen kuolleheksi: veli toinen saatanehe,

veli paljoa parempi, ije lykkhmpi."

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:

"Enk itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi.

Saan min mokoman siskon: pn kivest, suun savesta,

silmt suolta karpaloista, hiukset kuivista kuloista,

korvat lammin lumpehista, varren vaahteren vesasta."

Sanoi siit itillens: "itiseni, armaiseni,

minun kaunis kantajani, kultainen kulettajani!

Itketk sin minua, koskas kuulet kuolleheksi,

kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"

Tuon emo sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:

"Et ly itin mielt, arvoa emon synt.

Itkenp min sinua, kun sun kuulen kuolleheksi,

vest vhenneheksi, sortuneheksi su'usta:

itken tulville tupamme, siltalauat lainehille,

kujat kaikki kuurullani, lvt lnkmisillni;

lumet itken iljeniksi, iljenet suliksi maiksi,

sulat maat vihottaviksi, vihottavat viereviksi.

"Mit' en itke ilenne, kut' en voine voivotella,

itke inehmisiss, itken saunassa saloa,

yliset kulasvesille, saunan lauat lainehille."

Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,

lksi soitellen sotahan, iloitellen tappelohon.

Soitti suolla, soitti maalla, kajahutti kankahalla,

rojahutti ruohokossa, kulahutteli kulossa.

Vieri viestinen jlest, sai sanoma korvihinsa:

"Jo iso kotona kuoli, vaipui valtavanhempasi.

Kyps tuota katsomahan, kuten kuollut hauatahan!"

Kullervo, Kalervon poika, hnp varsin vastaeli:

"Kun lie kuollut, kuolkahansa! On meill kotona ruuna,

mill maahan vietkhn, kalmahan katettakahan!"

Soitti suolla mennessns, patakoitteli palolla.

Vieri viestinen jlest, sai sanoma korvihinsa:

"Jo veli kotona kuoli, vaipui lapsi vanhempasi.

Kyps tuota katsomahan, kuten kuollut hauatahan!"

Kullervo, Kalervon poika, hnp varsin vastaeli:

"Kun lie kuollut, kuolkahansa! On siell ori kotona,

mill maahan vietkhn, kalmahan katettakahan!"

Soitti suolla kyessns, kullervoitsi kuusikossa.

Vieri viestinen jlest, sai sanoma korvihinsa:

"Jo sisar kotona kuoli, vaipui lapsi vanhempasi.

Kyps tuota katsomahan, kuten kuollut hauatahan!"

Kullervo, Kalervon poika, hnp varsin vastaeli:

"Kun lie kuollut, kuolkahansa! On meill kotona tamma,

mill maahan vietkhn, kalmahan katettakahan!"

Kulaten kulossa astui, helellen heinikossa.

Vieri viestinen jlest, sai sanoma korvihinsa:

"Kuoli ehtoinen emosi, kaatui maire maammuesi.

Kyps tuota katsomahan, miten miero hautoavi!"

Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:

"Voi min poloinen poika, kun kuoli emo minulta,

uupui uutimen tekij, vaipui vaipan kirjoittaja,

pitkn piustan kehrej, vkivrttinn vetj;

enk' ollut luona luopuessa, lsn hengen lhtiess!

Lie kuollut kovin viluhun vainko leivn puuttehesen?

"Kuollut koissa pestkhn Saksan saippuavesill,

silkkihin si'eltkhn, palttinoihin pantakohon!

Siit maahan vietkhn, kalmahan katettakohon,

itkuvirsin vietkhn, laulaen lasettakohon!

En viel kotihin joua: viel' on Unto kostamatta,

mies katala kaatamatta, ilke hvittmtt."

Meni soitellen sotahan, ilon lyen Untolahan.

Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi Ukko, ylijumala!

Jos nyt mulle miekan saisit sek kalvan kaunihimman,

joka joukolle pitisi, saattaisi satalu'ulle!"

Saip' on miekan mielehisen, kalvan kaikkien parahan,

jolla kaatoi kaiken kansan, joukon Untamon hvitti.

Tuvat poltteli poroksi, kypeniksi kyyetteli:

kivet jtti kiukahista, pitkn pihlajan pihoista.

Kullervo, Kalervon poika, jo tuosta kotihin kntyi

ison entisen tuville, vanhempansa vainioille:

tupa on tyhj tultuansa, autio avattuansa;

ei tulla likistmhn, ky ktt antamahan.

Antoi ktt hiilokselle: hiilet kylmt hiiloksessa.

Tuosta tunsi tultuansa: ei ole emo elossa.

Pisti ktt kiukahalle: kivet kylmt kiukahassa.

Tuosta tunsi tultuansa: ei ole iso elossa.

Loi on silmt sillan plle: silta kaikki siivomatta.

Tuosta tunsi tultuansa: ei ole sisar elossa.

Vieri valkamavesille: ei venett valkamassa.

Tuosta tunsi tultuansa: ei ole veli elossa.

Loihe siit itkemhn; itki pivn, itki toisen.

Itse tuon sanoiksi virkki: "Oi on ehtoinen emoni!

Mits mulle tnne heitit eless tll maalla?

"Et kuule, emo, minua, jos ma silmill siherrn

eli kulmilla kujerran, plaella lausuelen!"

Emo hauasta havasi, alta mullan muistuttavi:

"Jihn multa Musti koira kyksesi metsmaille.

Ota koirasi keralle, mene tuonne metsmaille,

yls korpehen kohoa metsn tyttjen tykhn,

sinipiikojen pihalle, havulinnan liepehille,

evhi etsimhn, antia anelemahan!"

Kullervo, Kalervon poika, otti koiransa keralle,

lksi tiet telkkimhn, korpehen kohoamahan.

Kvi matkoa vhisen, astui tiet pikkaraisen;

tuli tuolle saarekselle, tuolle paikalle tapahtui,

kuss' oli piian pillannunna, turmellut emonsa tuoman.

Siin' itki ihana nurmi, aho armahin valitti,

nuoret heint hellitteli, kuikutti kukat kanervan

tuota piian pillamusta, emon tuoman turmelusta:

eik nousnut nuori hein, kasvanut kanervan kukka,

ylennyt sijalla sill, tuolla paikalla pahalla,

kuss' oli piian pillannunna, emon tuoman turmellunna.

Kullervo, Kalervon poika, tempasi tervn miekan;

katselevi, kntelevi, kyselevi, tietelevi.

Kysyi mielt miekaltansa, tokko tuon tekisi mieli

sy syyllist lihoa, viallista verta juoa.

Miekka mietti miehen mielen, arvasi uron pakinan.

Vastasi sanalla tuolla: "Miks' en sisi mielellni,

sisi syyllist lihoa, viallista verta joisi?

Syn lihoa syyttmnki, juon verta viattomanki."

Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,

pn on peltohon syssi, pern painoi kankahasen,

kren knti rintahansa, itse iskihe krelle.

Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli.

Se oli surma nuoren miehen, kuolo Kullervo urohon,

loppu ainakin urosta, kuolema kovaosaista.

Silloin vanha Vinminen, kunpa kuuli kuolleheksi,

Kullervon kaonneheksi, sanan virkkoi, noin nimesi:

"Elktte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko

luona tuhman tuuittajan, vierahan vsyttelijn!

Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama

ei tule lymhn, miehen mielt ottamahan,

vaikka vanhaksi elisi, varreltansa vahvistuisi."
ching book of chinese poetry| miao story cloth andnot dia book
Home > Library > Legends And Sagas > Anonymous > Finnish Kalevala > Kuudesneljatta Runo