Home > Library > Legends And Sagas > Anonymous > Finnish Kalevala > Neljas Runo

Neljas Runo

Tuopa Aino, neito nuori, sisar nuoren Joukahaisen,

lksi luutoa lehosta, vastaksia varvikosta.

Taittoi vastan taatollensa, toisen taittoi maammollensa,

kokoeli kolmannenki verevlle veijollensa.

Jo astui kohin kotia, lepikk leuhautti.

Tuli vanha Vinminen; nki neitosen lehossa,

hienohelman heinikss. Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Elp muille, neiti nuori, kuin minulle, neiti nuori,

kanna kaulanhelmilit, rinnanristi rakenna,

pane pt palmikolle, sio silkill hivusta!"

Neiti tuon sanoiksi virkki: "En sinulle enk muille

kanna rinnanristilit, pt silkill sitaise.

Huoli on haahen haljakoista, vehnn viploista valita;

asun kaioissa sovissa, kasvan leivn kannikoissa

tykn hyvn isoni, kanssa armahan emoni."

Riisti ristin rinnaltansa, sormukset on sormestansa,

helmet kaulasta karisti, punalangat pns plt,

jtti maalle maan hyviksi, lehtohon lehon hyviksi.

Meni itkien kotihin, kallotellen kartanolle.

Iso istui ikkunalla, kirvesvartta kirjoavi:

"Mit itket, tytt raukka, tytt raukka, neito nuori?"

"Onpa syyt itkeni, vaivoja valittoani!

Sit itken, taattoseni, sit itken ja valitan:

kirpoi risti rinnaltani, kaune vystni karisi,

rinnalta hopearisti, vaskilangat vyni pst."

Veljens verjn suulla vemmelpuuta veistelevi:

"Mit itket, sisko raukka, sisko raukka, neito nuori?"

"Onpa syyt itkeni, vaivoja valittoani!

Sit itken, veikko rukka, sit itken ja valitan:

kirpoi sormus sormestani, helmet kaulasta katosi,

kullansormus sormestani, kaulasta hopeahelmet."

Sisko sillan korvasella vyt kullaista kutovi:

"Mit itket, sisko raukka, sisko raukka, neito nuori?"

"Onpa syyt itkijll, vaivoja vetistjll!

Sit itken, sisko rukka, sit itken ja valitan:

kirpoi kullan kulmiltani, hopeat hivuksiltani,

sinisilkit silmiltni, punanauhat pni plt."

Emo aitan portahalla kuoretta kokoelevi:

"Mit itket, tytti raukka, tytt raukka, neito nuori?"

"Oi on maammo, kantajani, oi emo, imettjni!

Onp' on syit synke'it, apeita ani pahoja!

Sit itken, iti rukka, sit, maammoni, valitan:

lksin luutoa lehosta, vastanpit varvikosta.

Taitoin vastan taatolleni, toisen taitoin maammolleni,

kokoelin kolmannenki verevlle veijolleni.

Aloin astua kotihin; astuinpa lpi ahosta:

Osmoinen orosta virkkoi, Kalevainen kaskesmaalta:

'Elp muille, neiti rukka, kuin minulle, neiti rukka,

kanna kaulanhelmilit, rinnanristi rakenna,

pane pt palmikolle, sio silkill hivusta!'

"Riistin ristin rinnaltani, helmet kaulasta karistin,

sinilangat silmiltni, punalangat pni plt,

heitin maalle maan hyviksi, lehtohon lehon hyviksi.

Itse tuon sanoiksi virkin: 'En sinulle enk muille

kanna rinnanristini, pt silkill sitaise.

Huoli en haahen haljakoista, vehnn viploista valita;

asun kaioissa sovissa, kasvan leivn kannikoissa

tykn hyvn isoni, kanssa armahan emoni.'"

Emo tuon sanoiksi virkki, lausui vanhin lapsellensa:

"El itke, tyttreni, nuorna saamani, nureksi!

Sy vuosi suloa voita: tulet muita vuolahampi;

toinen sy sianlihoa: tulet muita sirkempi;

kolmas kuorekokkaroita: tulet muita kaunihimpi.

Astu aittahan melle aukaise parahin aitta!

Siell' on arkku arkun pll, lipas lippahan lomassa.

Aukaise parahin arkku, kansi kirjo kimmahuta:

siin' on kuusi kultavyt, seitsemn sinihamoista.

Ne on Kuuttaren kutomat, Pivttren pttelemt.

"Ennen neinn ollessani, impen elessni

lksin marjahan metslle, alle vaaran vaapukkahan.

Kuulin Kuuttaren kutovan, Pivttren kehrevn

sinisen salon sivulla, lehon lemmen liepehell.

"Min luoksi luontelime, likelle lhentelime.

Aloinpa anella noita, itse virkin ja sanelin:

'Anna, Kuutar, kultiasi, Pivtr, hope'itasi

tlle tyhjlle tytlle, lapsellen anelijalle!'

"Antoi Kuutar kultiansa, Pivtr hope'itansa.

Min kullat kulmilleni, plleni hyvt hopeat!

Tulin kukkana kotihin, ilona ison pihoille.

"Kannoin pivn, kannoin toisen. Jo pivn kolmantena

riisuin kullat kulmiltani, pltni hyvt hopeat,

vein ne aittahan melle, panin arkun kannen alle:

siit' on asti siell ollut ajan kaiken katsomatta.

"Sio nyt silkit silmillesi, kullat kulmille kohota,

kaulahan helet helmet, kullanristit rinnoillesi!

Pane paita palttinainen, liit liinan-aivinainen,

Hame verkainen vetise, senp' on plle silkkivyhyt,

sukat sulkkuiset koreat, kautokengt kaunokaiset!

Psi kri palmikolle, silkkinauhoilla sitaise,

sormet kullansormuksihin, ket kullankrylihin!

"Niin tulet tupahan tuolta, astut aitasta sislle

sukukuntasi suloksi, koko heimon hempeksi:

kulet kukkana kujilla, vaapukkaisena vaellat,

ehompana entistsi, parempana muinaistasi."

Sen emo sanoiksi virkki, senp' on lausui lapsellensa.

Ei tytr totellut tuota, ei kuullut emon sanoja;

meni itkien pihalle, kaihoellen kartanolle.

Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:

"Miten on mieli miekkoisien, autuaallisten ajatus?

Niinp' on mieli miekkoisien, autuaallisten ajatus,

kuin on vellova vetonen eli aalto altahassa.

Mitenp poloisten mieli, kuten allien ajatus?

Niinp on poloisten mieli, niinp allien ajatus,

kuin on hanki harjun alla, vesi kaivossa syvss.

"Usein nyt minun utuisen, use'in, utuisen lapsen,

mieli kulkevi kulossa, vesakoissa viehkuroivi,

nurmessa nuhaelevi, pensahassa piehtaroivi;

mieli ei tervoa parempi, syn ei sytt valkeampi.

"Parempi minun olisi, parempi olisi ollut

syntymtt, kasvamatta, suureksi sukeumatta

nille piville pahoille, ilmoille ilottomille.

Oisin kuollut kuusiisn, kaonnut kaheksanisn,

oisi en paljoa pitnyt: vaaksan palttinapaloa,

pikkaraisen pientaretta, emon itkua vhisen,

ison vielki vhemmn, veikon ei vhekn."

Itki pivn, itki toisen. Sai emo kyselemhn:

"Mit itket, impi rukka, kuta, vaivainen, valitat?"

"Sit itken, impi rukka, kaiken aikani valitan,

kun annoit minun poloisen, oman lapsesi lupasit,

kskit vanhalle varaksi, ikpuolelle iloksi,

turvaksi tutisevalle, suojaksi sopenkululle.

Oisit ennen kskenynn alle aaltojen syvien

sisareksi siikasille, veikoksi ve'en kaloille!

Parempi meress olla, alla aaltojen asua

sisarena siikasilla, veikkona ve'en kaloilla,

kuin on vanhalla varana, turvana tutisijalla,

sukkahansa suistujalla, karahkahan kaatujalla."

Siit astui aittamelle, astui aittahan sislle.

Aukaisi parahan arkun, kannen kirjo kimmahutti:

lysi kuusi kultavyt, seitsemn sinihametta;

ne on pllens pukevi, varrellensa valmistavi.

Pani kullat kulmillensa, hopeat hivuksillensa,

sinisilkit silmillens, punalangat pns plle.

Lksi siit astumahan ahon poikki, toisen pitkin;

vieri soita, vieri maita, vieri synkki saloja.

Itse lauloi mennessns, virkkoi vieriellessns:

"Syntni tuimelevi, ptni kivistelevi.

Eik tuima tuimemmasti, kipemmsti kivist,

jotta, koito, kuolisinki, katkeaisinki, katala,

nilt suurilta suruilta, ape'ilta miel'aloilta.

"Jo oisi minulla aika nilt ilmoilta erit,

aikani Manalle menn, ik tulla Tuonelahan:

ei minua isoni itke, ei emo pane pahaksi,

ei kastu sisaren kasvot, veikon silmt vett vuoa,

vaikka vierisin vetehen, kaatuisin kalamerehen

alle aaltojen syvien, plle mustien murien."

Astui pivn, astui toisen. Pivnp kolmantena

enntti meri etehen, ruokoranta vastahansa:

tuohon yhyt yllttvi, pime pittelevi.

Siin itki impi illan, kaikerteli kaiken yt

rannalla vesikivell, laajalla lahen perll.

Aamulla ani varahin katsoi tuonne niemen phn:

kolme oli neitt niemen pss... ne on merta

kylpemss!

Aino neiti neljnneksi, vitsan varpa viienneksi!

Heitti paitansa pajulle, hamehensa haapaselle,

sukkansa sulalle maalle, kenkns vesikivelle,

helmet hietarantaselle, sormukset somerikolle.

Kivi oli kirjava selll, paasi kullan paistavainen:

kiistasi kivellen uia, tahtoi paaelle paeta.

Sitte sinne saatuansa asetaiksen istumahan

kirjavaiselle kivelle, paistavalle paaterelle:

kilahti kivi vetehen, paasi pohjahan pakeni,

neitonen kiven keralla, Aino paaen palleassa.

Siihenp kana katosi, siihen kuoli impi rukka.

Sanoi kerran kuollessansa, virkki viel vierressns:

"Menin merta kylpemhn, sainp' on uimahan sellle;

sinne m, kana, katosin, lintu, kuolin liian surman:

elkhn minun isoni sin ilmoisna ikn

vetk ve'en kaloja tlt suurelta sellt!

"Lksin rannalle pesohon, menin merta kylpemhn;

sinne m, kana, katosin, lintu, kuolin liian surman:

elkhn minun emoni sin ilmoisna ikn

panko vett taikinahan laajalta kotilahelta!

"Lksin rannalle pesohon, menin merta kylpemhn;

sinne m, kana, katosin, lintu, kuolin liian surman:

elkhnp' on veikkoseni sin ilmoisna ikn

juottako sotaoritta rannalta merelliselt!

"Lksin rannalle pesohon, menin merta kylpemhn;

sinne m, kana, katosin, lintu, kuolin liian surman:

elkhnp' on siskoseni sin ilmoisna ikn

pesk tst silmins kotilahen laiturilta!

Mikli meren vesi, sikli minun veri;

mikli meren kaloja, sikli minun lihoja;

mik rannalla risuja, se on kurjan kylkiluita;

mik rannan heinsi, se hivusta hierottua."

Se oli surma nuoren neien, loppu kaunihin kanasen...

Kukas nyt sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan

neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon?

Karhu sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan!

Ei karhu sanoa saata: lehmikarjahan katosi.

Kukas sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan

neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon?

Susi sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan!

Ei susi sanoa saata: lammaskarjahan katosi.

Kukas sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan

neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon?

Repo sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan!

Ei repo sanoa saata: hanhikarjahan katosi.

Kukas sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan

neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon?

Jn sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan!

Jnis varman vastaeli: "Sana ei miehe'en katoa!"

Lksi jnis juoksemahan, pitkkorva piippomahan,

vrsri vntmhn, ristisuu ripottamahan

neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon.

Juoksi saunan kynnykselle; kyykistikse kynnykselle:

sauna tynn neitosia, vasta kess vastoavat:

"Saitko, kiero, keittimiksi, paltsasilm, paistimiksi,

isnnllen iltaseksi, emnnllen eineheksi,

tyttren vlipaloiksi, pojan puolipivseksi?"

Jnis saattavi sanoa, kehrsilm kerskaella:

"Liep lempo lhtenynn kattiloihin kiehumahan!

Lksin sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan:

jop' on kaunis kaatununna, tinarinta riutununna,

sortununna hopeasolki, vy vaski valahtanunna:

mennyt lietohon merehen, alle aavojen syvien,

sisareksi siikasille, veikoksi ve'en kaloille."

Emo tuosta itkemhn, kyynelvierus vieremhn.

Sai siit sanelemahan, vaivainen valittamahan:

"Elktte, emot poloiset, sin ilmoisna ikn

tuuitelko tyttri, lapsianne liekutelko

vastoin mielt miehelhn, niinkuin mie, emo poloinen,

tuuittelin tyttjni, kasvatin kanasiani!"

Emo itki, kyynel vieri: vieri vetrehet vetens

sinisist silmistns poloisille poskillensa.

Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetens

poloisilta poskipilt ripe'ille rinnoillensa.

Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetens

ripe'ilt rinnoiltansa hienoisille helmoillensa.

Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetens

hienoisilta helmoiltansa punasuille sukkasille.

Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetens

punasuilta sukkasilta kultakengn kautosille.

Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetens

kultakengn kautosilta maahan alle jalkojensa;

vieri maahan maan hyvksi, vetehen ve'en hyvksi.

Ve'et maahan tultuansa alkoivat jokena juosta:

kasvoipa jokea kolme itkemistns vesist,

lpi pns lhtemist, alta kulman kulkemista.

Kasvoipa joka jokehen kolme koskea tulista,

joka kosken kuohumalle kolme luotoa kohosi,

joka luo'on partahalle kunnas kultainen yleni;

kunki kunnahan kukulle kasvoi kolme koivahaista,

kunki koivun latvasehen kolme kullaista kke.

Sai kkset kukkumahan. Yksi kukkui: "lemmen,

lemmen!"

Toinen kukkui: "sulhon, sulhon!" Kolmas kukkui:

"auvon, auvon!"

Kuka kukkui: "lemmen, lemmen!" sep' on kukkui kuuta

kolme

lemmettmlle tytlle, meress makoavalle.

Kuka kukkui: "sulhon, sulhon!" sep' on kukkui kuusi

kuuta

sulholle sulottomalle, ikviss istuvalle.

Kuka kukkui: "auvon, auvon!" se kukkui ikns kaiken

auvottomalle emolle, in pivt itkevlle.

Niin emo sanoiksi virkki kuunnellessansa kke:

"Elkhn emo poloinen kauan kuunnelko kke!

Kun kki kukahtelevi, niin syn sykhtelevi,

itku silmhn tulevi, ve'et poskille valuvi,

heremmt herne-aarta, paksummat pavun jyve:

kyynrn ik kuluvi, vaaksan varsi vanhenevi,

koko ruumis runnahtavi kuultua kevtkksen."
literary devices odyssey xvii example| literary devices odyssey xvii example
Home > Library > Legends And Sagas > Anonymous > Finnish Kalevala > Neljas Runo