Viidesneljatta Runo
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
sai tuosta elelemhn alla varjon vanhempien;
ei saanut lymhn, miehen mielt ottamahan,
kun oli kaltoin kasvateltu, tuhmin lasna tuuiteltu
luona kalton kasvattajan, tuon on tuhman tuuittajan.
Poika tylle tynteleikse, raaolle rakenteleikse.
Kaalasi kalastamahan, nuotan suuren souantahan.
Itse tuossa noin sanovi, airo kess arvelevi:
"Venk ven mukahan, souan tarmoni takoa
vai ven asun mukahan, souan tarpehen takoa?"
Perimies perlt lausui, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Jos vet ven mukahan, souat tarmosi takoa,
et vetne purtta poikki etk hankoja hajalle."
Kullervo, Kalervon poika, velti ven mukahan,
souti tarmonsa takoa: souti poikki puiset hangat,
katajaiset kaaret katkoi, venon haapaisen hajotti.
Sai Kalervo katsomahan. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei sinusta soutajaksi! Souit poikki puiset hangat,
katajaiset kaaret katkoit, koko haapion hajotit!
Mene nuotan tarvontahan! Lienet tarpoja parempi."
Kullervo, Kalervon poika, meni nuotan tarvontahan.
Itse tuossa tarpoimelta sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tarvonko olan takoa, pane miehuuen nojassa!"
Kullervo, Kalervon poika, tarpaisi olan takoa,
pani miehuuen nojassa: ve'en velliksi seotti,
tarpoi nuotan tappuroiksi, kalat liivaksi litsotti.
Sai Kalervo katsomahan. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei sinusta tarpojaksi! Tarvoit nuotan tappuroiksi,
ruumeniksi pullot rouhit, selykset paloin paloitit!
Lhe viemhn vetoja, maarahoja maksamahan!
Lienet matkassa parempi, taipalella taitavampi."
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
hivus keltainen, korea, kengn kauto kaunokainen,
lksi viemhn vetoja, maajyvi maksamahan.
Viety vetoperns, maajyvset maksettua
rekehens reutoaikse, kohennaikse korjahansa.
Alkoi kulkea kotihin, matkata omille maille.
Ajoa jryttelevi, matkoansa mittelevi
noilla Vinn kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla.
Neiti vastahan tulevi, hivus kulta hiihtelevi
noilla Vinn kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla.
Kullervo, Kalervon poika, jo tuossa pittelevi;
alkoi neitt haastatella, haastatella, houkutella:
"Nouse, neito, korjahani, taaksi maata taljoilleni!"
Neiti suksilta sanovi, hiihtimilt hiioavi:
"Surma sulle korjahasi, tauti taaksi taljoillesi!"
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
iski virkkua vitsalla, helhytti helmivyll.
Virkku juoksi, matka joutui, tie vieri, reki rasasi.
Ajoa jryttelevi, matkoansa mittelevi
selvll meren selll, ulapalla aukealla.
Neiti vastahan tulevi, kautokenk kaaloavi
selvll meren selll, ulapalla aukealla.
Kullervo, Kalervon poika, hevoista pittelevi,
suutansa sovittelevi, sanojansa stelevi:
"Tule korjahan, korea, maan valio, matkoihini!"
Neiti vastahan sanovi, kautokenk kalkuttavi:
"Tuomi sulle korjahasi, Manalainen matkoihisi!"
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
iski virkkua vitsalla, helhytti helmivyll.
Virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, ti lyheni.
Ajavi karettelevi, matkoansa mittelevi
noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla.
Neiti vastahan tulevi, tinrinta riioavi
noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla.
Kullervo, Kalervon poika, hevoistansa hillitsevi,
suutansa sovittelevi, sanojansa stelevi:
"Ky, neito, rekoseheni, armas, alle vilttieni,
symhn omeniani, puremahan phkeni!"
Neiti vastahan sanovi, tinarinta riuskuttavi:
"Sylen, kehno, kelkkahasi, retkale, rekosehesi!
Vilu on olla viltin alla, kolkko korjassa ele."
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
koppoi neion korjahansa, reualti rekosehensa,
asetteli taljoillensa, alle viltin vieritteli.
Neiti tuossa noin sanovi, tinarinta riitelevi:
"Pst pois minua tst, laske lasta vallallensa
kunnotointa kuulemasta, pahalaista palvomasta,
tahi potkin pohjan puhki, levittelen liistehesi,
korjasi pilastehiksi, rmksi re'en retukan!"
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
aukaise rahaisen arkun, kimahutti kirjakannen;
nytteli hope'itansa, verkaliuskoja levitti,
kultasuita sukkasia, vitns hopeapit.
Verat veivt neien mielen, raha muuttui morsiamen,
hopea hukuttelevi, kulta kuihauttelevi.
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
tuossa neitt mairotteli, kuihutteli, kutkutteli,
ksi orosen ohjaksissa, toinen neitosen nisoissa.
Siin neitosen kisasi, tinarinnan riu'utteli
alla vaipan vaskikirjan, pll taljan taplikkaisen.
Jo antoi Jumala aamun, toi Jumala toisen pivn.
Niin neiti sanoiksi virkki, kysytteli, lausutteli:
"Mist' olet sin sukuisin, kusta, rohkea, rotuisin?
Lienet suurtaki sukua, isoa isn aloa."
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"En ole sukua suurta, enk suurta enk pient,
olen kerran keskimist: Kalervon katala tytt,
tyhj tytt tuiretuinen, lapsi kehjo keiretyinen.
"Ennen lasna ollessani emon ehtoisen eloilla
lksin marjahan metslle, alle vaaran vaapukkahan.
Poimin maalta mansikoita, alta vaaran vaapukoita;
poimin pivn, yn lepsin. Poimin pivn, poimin toisen;
pivllp kolmannella en tiennyt kotihin tiet:
tiehyt metshn veteli, ura saatteli salolle.
"Siin istuin jotta itkin. Itkin pivn jotta toisen;
pivnp kolmantena nousin suurelle melle,
korkealle kukkulalle. Tuossa huusin, hoilaelin.
Salot vastahan saneli, kankahat kajahtelivat:
'El huua, hullu tytt, el, mieltin, melua!
Ei se kuulu kumminkana, ei kuulu kotihin huuto.'
"Pivn pst kolmen, neljn, viien, kuuen viimeistki
kohennihin kuolemahan, heitihin katoamahan.
Enk kuollut kuitenkana, en m kalkinen kaonnut!
"Oisin kuollut, kurja raukka, oisin katkennut, katala,
sken tuosta toisna vuonna, kohta kolmanna kesn
oisin heinn helynnyt, kukoistellut kukkapn,
maassa marjana hyvn, punaisena puolukkana,
nm kummat kuulematta, haikeat havaitsematta."
Sai toki sanoneheksi, kerran kertoelleheksi:
heti repsahti re'est, siit juoksihe jokehen,
kosken kuohu'un kovahan, palavahan pyrtehesen.
Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli;
lyti turvan Tuonelassa, armon aaltojen seassa.
Kullervo, Kalervon poika, pyyhltihe korjastansa,
alkoi itke isosti, valitella vaikeasti:
"Voi poloinen, pivini, voipa, kurja, kummiani,
kun pi'in sisarueni, turmelin emoni tuoman!
Voi isoni, voi emoni, vi on valtavanhempani!
Minnek minua loitte, kunne kannoitte katalan?
Parempi olisin ollut syntymtt, kasvamatta,
ilmahan sikemtt, maalle tlle tytymtt.
Eik surma suorin tehnyt, tauti oike'in osannut,
kun ei tappanut minua, kaottanut kaksiisn."
Veitsen lnkens levitti, rauoin rahnoi rahkehensa,
hyppsi hyvn sellle, hyvn laukin lautasille.
Ajavi palasen maata, pikkaraisen piirreltvi,
ptyvi ison pihoille, oman taaton tanterelle.
Emo ptyvi pihalle: "Oi emoni, kantajani!
Kun oisit, emo kuluni, synnyteltiss minua
pannut saunahan savua, lynyt saunan salpa plle,
tukahuttanut savuhun, kaottanut kaksiisn,
vienyt hurstilla vetehen, upotellut uutimella,
luonut tuutusen tulehen, liekun lietehen sysnnyt!
"Oisiko kyl kysynyt: 'Miss tuutunen tuvasta,
mit sauna salpa pll?' Sin oisit vastannunna:
'Tuutusen tulessa poltin, liekun liesivalkeassa.
Saunassa te'in ituja, ma'ustelin maltahia.'"
Emo enntti kysy, vanhempansa tutkaella:
"Mi sinulla, poikaseni, mik kumma kuulumassa?
On kuin Tuonelta tulisit, Manalalta matkoaisit!"
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"jo nyt on kummat kuulununna, turmiot tapahtununna,
kun pi'in oman sisaren, turmelin emoni tuoman!
"Tulin viennst vetojen, maarahojen maksannasta.
Ptyi neito vastahani; mie tuota kisauttelin:
se oli sisarueni, se oman emoni lapsi!
"Se jo surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli
kosken kuohu'un kovahan, palavahan pyrtehesen.
Itse en nyt tiekn, arvoa, lykn,
kunne surmani sukean, kunne, kurja, kuoletaime:
suuhun ulvovan sutosen, karhun kiljuvan kitahan
vainko vatsahan valahan, meren hauin hampahisin?"
Emo tuon sanoiksi virkki: "Ells menk, poikaseni,
suuhun ulvovan sutosen, karhun kiljuvan kitahan
elk vatsahan valahan, hauin hirmun hampahisin!
Onpa suurta Suomen nient, sankoa Savon rajoa
piill miehen pillojansa, hvet pahoja tit,
piill vuotta viisi, kuusi, ynnhn yheksn vuotta,
kunnes aika armon tuopi, vuoet huolen huojentavi."
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Enk lhe piilemhn, en, paha, pakenemahan!
Lhen Surman suun esille, Kalman kartanon oville,
suurille sotasijoille, miesten tappotanterille:
viel' on Unto oikeana, mies katala kaatamatta,
kostamatta taaton kohlut, maammon mahlat maksamatta,
muistamatta muutki vaivat, itseni hyvin-pinnt."
sai tuosta elelemhn alla varjon vanhempien;
ei saanut lymhn, miehen mielt ottamahan,
kun oli kaltoin kasvateltu, tuhmin lasna tuuiteltu
luona kalton kasvattajan, tuon on tuhman tuuittajan.
Poika tylle tynteleikse, raaolle rakenteleikse.
Kaalasi kalastamahan, nuotan suuren souantahan.
Itse tuossa noin sanovi, airo kess arvelevi:
"Venk ven mukahan, souan tarmoni takoa
vai ven asun mukahan, souan tarpehen takoa?"
Perimies perlt lausui, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Jos vet ven mukahan, souat tarmosi takoa,
et vetne purtta poikki etk hankoja hajalle."
Kullervo, Kalervon poika, velti ven mukahan,
souti tarmonsa takoa: souti poikki puiset hangat,
katajaiset kaaret katkoi, venon haapaisen hajotti.
Sai Kalervo katsomahan. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei sinusta soutajaksi! Souit poikki puiset hangat,
katajaiset kaaret katkoit, koko haapion hajotit!
Mene nuotan tarvontahan! Lienet tarpoja parempi."
Kullervo, Kalervon poika, meni nuotan tarvontahan.
Itse tuossa tarpoimelta sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tarvonko olan takoa, pane miehuuen nojassa!"
Kullervo, Kalervon poika, tarpaisi olan takoa,
pani miehuuen nojassa: ve'en velliksi seotti,
tarpoi nuotan tappuroiksi, kalat liivaksi litsotti.
Sai Kalervo katsomahan. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei sinusta tarpojaksi! Tarvoit nuotan tappuroiksi,
ruumeniksi pullot rouhit, selykset paloin paloitit!
Lhe viemhn vetoja, maarahoja maksamahan!
Lienet matkassa parempi, taipalella taitavampi."
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
hivus keltainen, korea, kengn kauto kaunokainen,
lksi viemhn vetoja, maajyvi maksamahan.
Viety vetoperns, maajyvset maksettua
rekehens reutoaikse, kohennaikse korjahansa.
Alkoi kulkea kotihin, matkata omille maille.
Ajoa jryttelevi, matkoansa mittelevi
noilla Vinn kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla.
Neiti vastahan tulevi, hivus kulta hiihtelevi
noilla Vinn kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla.
Kullervo, Kalervon poika, jo tuossa pittelevi;
alkoi neitt haastatella, haastatella, houkutella:
"Nouse, neito, korjahani, taaksi maata taljoilleni!"
Neiti suksilta sanovi, hiihtimilt hiioavi:
"Surma sulle korjahasi, tauti taaksi taljoillesi!"
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
iski virkkua vitsalla, helhytti helmivyll.
Virkku juoksi, matka joutui, tie vieri, reki rasasi.
Ajoa jryttelevi, matkoansa mittelevi
selvll meren selll, ulapalla aukealla.
Neiti vastahan tulevi, kautokenk kaaloavi
selvll meren selll, ulapalla aukealla.
Kullervo, Kalervon poika, hevoista pittelevi,
suutansa sovittelevi, sanojansa stelevi:
"Tule korjahan, korea, maan valio, matkoihini!"
Neiti vastahan sanovi, kautokenk kalkuttavi:
"Tuomi sulle korjahasi, Manalainen matkoihisi!"
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
iski virkkua vitsalla, helhytti helmivyll.
Virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, ti lyheni.
Ajavi karettelevi, matkoansa mittelevi
noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla.
Neiti vastahan tulevi, tinrinta riioavi
noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla.
Kullervo, Kalervon poika, hevoistansa hillitsevi,
suutansa sovittelevi, sanojansa stelevi:
"Ky, neito, rekoseheni, armas, alle vilttieni,
symhn omeniani, puremahan phkeni!"
Neiti vastahan sanovi, tinarinta riuskuttavi:
"Sylen, kehno, kelkkahasi, retkale, rekosehesi!
Vilu on olla viltin alla, kolkko korjassa ele."
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
koppoi neion korjahansa, reualti rekosehensa,
asetteli taljoillensa, alle viltin vieritteli.
Neiti tuossa noin sanovi, tinarinta riitelevi:
"Pst pois minua tst, laske lasta vallallensa
kunnotointa kuulemasta, pahalaista palvomasta,
tahi potkin pohjan puhki, levittelen liistehesi,
korjasi pilastehiksi, rmksi re'en retukan!"
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
aukaise rahaisen arkun, kimahutti kirjakannen;
nytteli hope'itansa, verkaliuskoja levitti,
kultasuita sukkasia, vitns hopeapit.
Verat veivt neien mielen, raha muuttui morsiamen,
hopea hukuttelevi, kulta kuihauttelevi.
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn lapsi,
tuossa neitt mairotteli, kuihutteli, kutkutteli,
ksi orosen ohjaksissa, toinen neitosen nisoissa.
Siin neitosen kisasi, tinarinnan riu'utteli
alla vaipan vaskikirjan, pll taljan taplikkaisen.
Jo antoi Jumala aamun, toi Jumala toisen pivn.
Niin neiti sanoiksi virkki, kysytteli, lausutteli:
"Mist' olet sin sukuisin, kusta, rohkea, rotuisin?
Lienet suurtaki sukua, isoa isn aloa."
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"En ole sukua suurta, enk suurta enk pient,
olen kerran keskimist: Kalervon katala tytt,
tyhj tytt tuiretuinen, lapsi kehjo keiretyinen.
"Ennen lasna ollessani emon ehtoisen eloilla
lksin marjahan metslle, alle vaaran vaapukkahan.
Poimin maalta mansikoita, alta vaaran vaapukoita;
poimin pivn, yn lepsin. Poimin pivn, poimin toisen;
pivllp kolmannella en tiennyt kotihin tiet:
tiehyt metshn veteli, ura saatteli salolle.
"Siin istuin jotta itkin. Itkin pivn jotta toisen;
pivnp kolmantena nousin suurelle melle,
korkealle kukkulalle. Tuossa huusin, hoilaelin.
Salot vastahan saneli, kankahat kajahtelivat:
'El huua, hullu tytt, el, mieltin, melua!
Ei se kuulu kumminkana, ei kuulu kotihin huuto.'
"Pivn pst kolmen, neljn, viien, kuuen viimeistki
kohennihin kuolemahan, heitihin katoamahan.
Enk kuollut kuitenkana, en m kalkinen kaonnut!
"Oisin kuollut, kurja raukka, oisin katkennut, katala,
sken tuosta toisna vuonna, kohta kolmanna kesn
oisin heinn helynnyt, kukoistellut kukkapn,
maassa marjana hyvn, punaisena puolukkana,
nm kummat kuulematta, haikeat havaitsematta."
Sai toki sanoneheksi, kerran kertoelleheksi:
heti repsahti re'est, siit juoksihe jokehen,
kosken kuohu'un kovahan, palavahan pyrtehesen.
Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli;
lyti turvan Tuonelassa, armon aaltojen seassa.
Kullervo, Kalervon poika, pyyhltihe korjastansa,
alkoi itke isosti, valitella vaikeasti:
"Voi poloinen, pivini, voipa, kurja, kummiani,
kun pi'in sisarueni, turmelin emoni tuoman!
Voi isoni, voi emoni, vi on valtavanhempani!
Minnek minua loitte, kunne kannoitte katalan?
Parempi olisin ollut syntymtt, kasvamatta,
ilmahan sikemtt, maalle tlle tytymtt.
Eik surma suorin tehnyt, tauti oike'in osannut,
kun ei tappanut minua, kaottanut kaksiisn."
Veitsen lnkens levitti, rauoin rahnoi rahkehensa,
hyppsi hyvn sellle, hyvn laukin lautasille.
Ajavi palasen maata, pikkaraisen piirreltvi,
ptyvi ison pihoille, oman taaton tanterelle.
Emo ptyvi pihalle: "Oi emoni, kantajani!
Kun oisit, emo kuluni, synnyteltiss minua
pannut saunahan savua, lynyt saunan salpa plle,
tukahuttanut savuhun, kaottanut kaksiisn,
vienyt hurstilla vetehen, upotellut uutimella,
luonut tuutusen tulehen, liekun lietehen sysnnyt!
"Oisiko kyl kysynyt: 'Miss tuutunen tuvasta,
mit sauna salpa pll?' Sin oisit vastannunna:
'Tuutusen tulessa poltin, liekun liesivalkeassa.
Saunassa te'in ituja, ma'ustelin maltahia.'"
Emo enntti kysy, vanhempansa tutkaella:
"Mi sinulla, poikaseni, mik kumma kuulumassa?
On kuin Tuonelta tulisit, Manalalta matkoaisit!"
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"jo nyt on kummat kuulununna, turmiot tapahtununna,
kun pi'in oman sisaren, turmelin emoni tuoman!
"Tulin viennst vetojen, maarahojen maksannasta.
Ptyi neito vastahani; mie tuota kisauttelin:
se oli sisarueni, se oman emoni lapsi!
"Se jo surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli
kosken kuohu'un kovahan, palavahan pyrtehesen.
Itse en nyt tiekn, arvoa, lykn,
kunne surmani sukean, kunne, kurja, kuoletaime:
suuhun ulvovan sutosen, karhun kiljuvan kitahan
vainko vatsahan valahan, meren hauin hampahisin?"
Emo tuon sanoiksi virkki: "Ells menk, poikaseni,
suuhun ulvovan sutosen, karhun kiljuvan kitahan
elk vatsahan valahan, hauin hirmun hampahisin!
Onpa suurta Suomen nient, sankoa Savon rajoa
piill miehen pillojansa, hvet pahoja tit,
piill vuotta viisi, kuusi, ynnhn yheksn vuotta,
kunnes aika armon tuopi, vuoet huolen huojentavi."
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Enk lhe piilemhn, en, paha, pakenemahan!
Lhen Surman suun esille, Kalman kartanon oville,
suurille sotasijoille, miesten tappotanterille:
viel' on Unto oikeana, mies katala kaatamatta,
kostamatta taaton kohlut, maammon mahlat maksamatta,
muistamatta muutki vaivat, itseni hyvin-pinnt."
