Yhdestoista Runo
Vika on Ahtia sanoa, veitikkt vieretell.
Ahti poika Saarelainen, tuo on lieto Lemmin poika,
kasvoi koissa korkeassa luona armahan emonsa
laajimman lahen perll, Kaukoniemen kainalossa.
Kaloin siin Kauko kasvoi, Ahti ahvenin yleni.
Tuli mies mit parahin, puhkesi punaverinen,
joka pstns ptevi, kohastansa kelpoavi;
vaan tuli vhn vialle, tavoiltansa turmiolle:
ain' oli naisissa elj, yli it itsiliss,
noien impien iloissa, kassapien karkeloissa.
Kylli oli Saaren neiti, Saaren neiti, Saaren kukka.
Kasvoi koissa korkeassa, yleni ylen ehossa,
istuen ison majoilla, perpenkin notkumilla.
Kauan kasvoi, kauas kuului: kaukoa tuli kosijat
neien kuuluhun kotihin, kaunoisehen kartanohon.
Kosi Piv poiallehen: eip' on mennyt Pivlhn
Pivn luona paistamahan kesisill kiirehill.
Kosi Kuuhut poiallehen: eip' on mennyt Kuutolahan
Kuun luona kumottamahan, keht ilman kiertmhn.
Kosi Thti poiallehen: eip' on mennyt Thtelhn
pitkin it pilkkimhn talvisilla taivahilla.
Tulevi Virosta sulhot, toiset tuolta Inkerelt:
eip' on neiti mennytkn; itse vasten vastaeli:
"Suotta kultanne kuluvi, hopeanne hoikkenevi!
En lhe min Virohon, en lhe, lupoakana,
Viron vett soutamahan, saarellista sauvomahan,
symhn Viron kaloja, Viron lient lippomahan.
"Enk lhe Inkerelle, penkerelle, pnkerelle;
siell' on nlk, kaiken nlk: puun nlk, prehen nlk,
ve'en nlk, vehnn nlk, rukihisen leivn nlk."
Tuop' on lieto Lemminkinen, itse kaunis Kaukomieli,
lhteksens lupasi Saaren kukkoa kosihin,
tuota mointa morsianta, kaunokaista kassapt.
Emo kielte kkesi, varoitteli vaimo vanha:
"Ells menk, poikaseni, parempihin itsesi!
Ei suattane sinua Saaren suurehen sukuhun."
Sanoi lieto Lemminkinen, virkki kaunis Kaukomieli:
"Jos en ole koiltani korea, su'ultani aivan suuri,
mie valitsen varrellani, otan muilla muo'oillani."
Aina kieltvi emonsa lhtemst Lemminkist
Saaren suurehen sukuhun, laajahan lajiperhn:
"Siell piiat pilkkoavat, naiset nauravat sinua."
Mit huoli Lemminkinen! Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kyll h'n naisten naurun, soppityrskyt tyttrien:
potkaisen pojan povehen, ksikannon kainalohon;
siin' on p hyvnki pilkan, parahanki parjauksen."
Emo tuon sanoiksi virkki: "Voi poloinen, pivini!
Nauraisitko Saaren naiset, pitisit pyhiset piiat,
niin siit tora tulisi, sota suuri lankeaisi!
Saisi kaikki Saaren sulhot, sata miest miekkoinensa
pllesi sinun, poloisen, yksinisen ymprille."
Mit huoli Lemminkinen varoituksista emonsa!
Ottavi hyvn orosen, valjasti valion varsan;
ajavi karittelevi Saaren kuuluhun kylhn
Saaren kukkoa kosihin, Saaren mointa morsianta.
Nauroi naiset Lemminkist, piiat pisti pilkkojansa,
kun ajoi kummasti kujalle, kamalasti kartanolle:
ajoi korjansa kumohon, verjhn vierhytti.
Siin lieto Lemminkinen murti suuta, vnti pt,
murti mustoa haventa. Itse tuon sanoiksi virkki:
"En ole tuota ennen nhnyt, en ole nhnyt enk kuullut
naisen nauravan minulle, piian pilkkoja suannut."
Mit huoli Lemminkinen! Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Onko saarella sijoa, maata Saaren manterella,
minun leikki lykseni, tanner tanhuellakseni
Saaren impien iloissa, kassapien karkeloissa?"
Saaren impyet sanovat, niemen neiet vastoavat:
"Onp' on Saarella sijoa, maata Saaren manterella,
sinun leikki lyksesi, tanner tanhuellaksesi
karjalaisna kaskimailla, paimenpoikana palolla:
lapset on laihat Saaren mailla, lihavat hevosen varsat."
Mit huoli Lemminkinen! Palkkasihe paimeneksi:
kvi pivt paimenessa, yt on impien iloissa,
noien neitojen kisoissa, kassapien karkeloissa.
Sill lieto Lemminkinen, itse kaunis Kaukomieli,
jopa hti naisen naurun, pitteli piian pilkan.
Ei ollut sit tytrt, piikoa pyhintkn,
kuta hn ei kosketellut, jonk' ei vieress venynyt.
Yksi on impi kaikkinensa Saaren suuressa su'ussa,
jok' ei suostu sulhasihin, mielly miehi'in hyvihin:
se oli Kyllikki korea, Saaren kukka kaunokainen.
Tuop' on lieto Lemminkinen, itse kaunis Kaukomieli,
sa'at saappahat kulutti, sa'at airot poikki souti
tuota neitt saaessansa, Kyllikki pyytessns.
Kyllikki, korea neiti, hnp tuon sanoiksi virkki:
"Mit, kehno, kierteletki, rannan raukuja, ajelet,
tlt tyttj kyselet, tinavit tieustelet?
En m tst ennen joua, kuin kiven kuluksi jauhan,
pieksn petkelen periksi, huhmaren sukuksi survon.
"Enk huoli huitukoille, huitukoille, haitukoille;
mie tahon tasaisen varren tasaiselle varrelleni,
tahon muo'on muhkeamman muhke'ille muo'oilleni
sek kasvon kaunihimman kaunihille kasvoilleni."
Oli aikoa vhisen, kului tuskin puoli kuuta.
Jo pivn muutamana, iltana moniahana
neitoset kisaelevi, kaunokaiset karkelevi
mannerpuolella saloa kaunihilla kankahalla;
Kyllikki ylinn muita, Saaren kukka kuuluisinna.
Tuli veitikk verev, ajoi lieto Lemminkinen
orihillansa omalla, valitulla varsallansa
keskelle kisaketoa, kaunokaisten karkeloa;
reutoi Kyllikin rekehen, koppoi neien korjahansa,
tuon asetti taljallensa, liitti liistehyisillens.
Laski ruoskalla hevoista, nauskahutti nauhasella,
siit lksi liukumahan. Lhtiessns sanovi:
"Elktte minua, immet, ilmi antako ikn,
minun tll kyneheni, tlt neien vieneheni!
"Jos ette totelle tuosta, niin teille paha paneikse:
laulan sulhonne sotahan, nuoret miehet miekan alle,
ettei kuulla kuuna pn, nh ilmoisna ikn
kujasilla kulkemassa, ahoilla ajelemassa."
Kyll Kyllikki valitti, Saaren kukka kuikutteli:
"Pst jo minua poies, laske lasta vallallensa,
kotihinsa kulkemahan luoksi itkevn emonsa!
"Jos et laskea luvanne kotihini kulkemahan,
viel' on viisi veljeni, seitsemn setni lasta
jnn jlen polkijaksi, neien pn perilliseksi."
Kun ei psnyt kuitenkana, itse itkulle hyrytyi.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Joutenpa, poloinen,
synnyin,
jouten synnyin, jouten kasvoin, jouten aikani elelin;
jo nyt sainki joutavalle, miehelle mitttmlle,
suojihin soankvijn, aina tuiman tappelijan!"
Virkki lieto Lemminkinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
"Kyllikki, synkpyni, minun maire marjueni!
Ells olko millkn! En sua pahoin pitne:
sylissni syessni, ksissni kyessni,
sivullani seistessni, vieress venyessni.
"Mitp sin sureksit, mit huollen huokaelet?
Tuotako sin sureksit, tuota huollen huokaelet,
lehmityytt, leivtyytt ja kaiken elon vhyytt?
"Ells olko millkn! Mont' on lehme minulla,
monta maion antajata: yks' on suolla Muurikkinen,
toinen mell Mansikkinen, kolmas Puolukka palolla.
Ne on symtt soreat, katsomatta kaunokaiset;
ei ole illoin kytkemist eik aamuin laskemista,
heinvihkon heittmist, suolan, suuruksen surua.
"Vaiko tuotaki surisit, tuota huollen huokoaisit,
ettei oo sukuni suuri, kovin korkea kotini?
"Jos en oo su'ulta suuri enk korkea ko'ilta,
on mulla tulinen miekka, skenev silrauta.
Se onpi sukua suurta, laajoa lajipere:
onp' on Hiiess hiottu, jumaloissa kirkastettu.
Sill suurennan sukuni, laajennan lajini kaiken,
miekalla tuliterll, silll skenevll."
Neiti parka huokoaikse, itse tuon sanoiksi virkki:
"Oi on Ahti, Lemmin poika! Jos tahot minuista neitt
ikuiseksi puolisoksi, kainaloiseksi kanaksi,
sie vanno valat ikuiset et sotia kyksesi
kullankana tarpehella, hopeankana halulla!"
Siin tuo lieto Lemminkinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Vannon mie valat ikuiset en sotia kykseni
kullankana tarpehella, hopeankana halulla.
Sie itse valasi vanno et kyli kyksesi
hyvnki hypyn halulla, tanhujuoksun tarpehella!"
Siit vannoivat valansa, laativat ikilupansa
eess julkisen Jumalan, alla kasvon kaikkivallan,
ei Ahin sotia ky eik Kyllikin kyle.
Siit lieto Lemminkinen veti virkkua vitsalla,
li oritta ohjaksella. Itse tuon sanoiksi virkki:
"J hyvsti, Saaren nurmet, kuusen juuret, tervaskannot,
joit' olen kesn kvellyt, talvet kaiket tallaellut,
piileskellen pilviill, paeten pahalla sll,
tt pyyt pyytessni, allia ajellessani!"
Ajoa hypittelevi: jo kohta koti nkyvi.
Neiti tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Tupa tuolla tuulottavi, nlkraunio nkyvi.
Kenen onpi tuo tupanen, kenen koti kunnottoman?"
Se on lieto Lemminkinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"El sie sure tuvista, huokaele huonehista!
Tuvat toiset tehtnehe, paremmaiset pantanehe
hirve'ist hirsikist, parahista parsikoista."
Siit lieto Lemminkinen jo kohta kotihin saapi
luoksi armahan emonsa, tyk valtavanhempansa.
Emo tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Viikon viivyit, poikaseni, viikon mailla vierahilla."
Lausui lieto Lemminkinen, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Piti naiset naurellani, kostoa pyhiset piiat
pinnst pitkn pilkan, naurannoistansa minulle.
Sain parahan korjahani, tuon asetin taljalleni,
liitin liistehyisilleni, alle viltin vierhytin.
Sill maksoin naisten naurun, piikojen ilopinnn.
"Oi emoni, kantajani, itini, ylentjni!
Mit lksin, senp sainki, kuta pyysin, sen tapasin.
Pane nyt patjasi parahat, pehme'immt pnalaiset,
maatani omalla maalla nuoren neiteni keralla!"
Emo tuon sanoiksi virkkoi, itse lausui ja pakisi:
"Ole nyt kiitetty, Jumala, ylistetty, Luoja, yksin,
kun annoit minin mulle, toit hyvn tulen puhujan,
oivan kankahan kutojan, aivan kenstin kehrejn,
pulskin poukkujen pesijn, vaattehien valkaisijan!
"Itse kiit onneasi! Hyvn sait, hyvn tapasit,
hyvn Luojasi lupasi, hyvn antoi armollinen:
puhas on pulmonen lumella, puhtahampi puolellasi;
valkea merell vaahti, valkeampi vallassasi;
sorea merell sorsa, soreampi suojassasi;
kirkas thti taivahalla, kirkkahampi kihloissasi.
"Laai nyt lattiat laveat, hanki ikkunat isommat,
seisottele seint uuet, tee koko tupa parempi,
kynnykset tuvan etehen, uuet ukset kynnykselle,
nuoren neien saatuasi, kaunihin katsottuasi,
paremmaisen itsesi, sukuasi suuremmaisen!"
Ahti poika Saarelainen, tuo on lieto Lemmin poika,
kasvoi koissa korkeassa luona armahan emonsa
laajimman lahen perll, Kaukoniemen kainalossa.
Kaloin siin Kauko kasvoi, Ahti ahvenin yleni.
Tuli mies mit parahin, puhkesi punaverinen,
joka pstns ptevi, kohastansa kelpoavi;
vaan tuli vhn vialle, tavoiltansa turmiolle:
ain' oli naisissa elj, yli it itsiliss,
noien impien iloissa, kassapien karkeloissa.
Kylli oli Saaren neiti, Saaren neiti, Saaren kukka.
Kasvoi koissa korkeassa, yleni ylen ehossa,
istuen ison majoilla, perpenkin notkumilla.
Kauan kasvoi, kauas kuului: kaukoa tuli kosijat
neien kuuluhun kotihin, kaunoisehen kartanohon.
Kosi Piv poiallehen: eip' on mennyt Pivlhn
Pivn luona paistamahan kesisill kiirehill.
Kosi Kuuhut poiallehen: eip' on mennyt Kuutolahan
Kuun luona kumottamahan, keht ilman kiertmhn.
Kosi Thti poiallehen: eip' on mennyt Thtelhn
pitkin it pilkkimhn talvisilla taivahilla.
Tulevi Virosta sulhot, toiset tuolta Inkerelt:
eip' on neiti mennytkn; itse vasten vastaeli:
"Suotta kultanne kuluvi, hopeanne hoikkenevi!
En lhe min Virohon, en lhe, lupoakana,
Viron vett soutamahan, saarellista sauvomahan,
symhn Viron kaloja, Viron lient lippomahan.
"Enk lhe Inkerelle, penkerelle, pnkerelle;
siell' on nlk, kaiken nlk: puun nlk, prehen nlk,
ve'en nlk, vehnn nlk, rukihisen leivn nlk."
Tuop' on lieto Lemminkinen, itse kaunis Kaukomieli,
lhteksens lupasi Saaren kukkoa kosihin,
tuota mointa morsianta, kaunokaista kassapt.
Emo kielte kkesi, varoitteli vaimo vanha:
"Ells menk, poikaseni, parempihin itsesi!
Ei suattane sinua Saaren suurehen sukuhun."
Sanoi lieto Lemminkinen, virkki kaunis Kaukomieli:
"Jos en ole koiltani korea, su'ultani aivan suuri,
mie valitsen varrellani, otan muilla muo'oillani."
Aina kieltvi emonsa lhtemst Lemminkist
Saaren suurehen sukuhun, laajahan lajiperhn:
"Siell piiat pilkkoavat, naiset nauravat sinua."
Mit huoli Lemminkinen! Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kyll h'n naisten naurun, soppityrskyt tyttrien:
potkaisen pojan povehen, ksikannon kainalohon;
siin' on p hyvnki pilkan, parahanki parjauksen."
Emo tuon sanoiksi virkki: "Voi poloinen, pivini!
Nauraisitko Saaren naiset, pitisit pyhiset piiat,
niin siit tora tulisi, sota suuri lankeaisi!
Saisi kaikki Saaren sulhot, sata miest miekkoinensa
pllesi sinun, poloisen, yksinisen ymprille."
Mit huoli Lemminkinen varoituksista emonsa!
Ottavi hyvn orosen, valjasti valion varsan;
ajavi karittelevi Saaren kuuluhun kylhn
Saaren kukkoa kosihin, Saaren mointa morsianta.
Nauroi naiset Lemminkist, piiat pisti pilkkojansa,
kun ajoi kummasti kujalle, kamalasti kartanolle:
ajoi korjansa kumohon, verjhn vierhytti.
Siin lieto Lemminkinen murti suuta, vnti pt,
murti mustoa haventa. Itse tuon sanoiksi virkki:
"En ole tuota ennen nhnyt, en ole nhnyt enk kuullut
naisen nauravan minulle, piian pilkkoja suannut."
Mit huoli Lemminkinen! Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Onko saarella sijoa, maata Saaren manterella,
minun leikki lykseni, tanner tanhuellakseni
Saaren impien iloissa, kassapien karkeloissa?"
Saaren impyet sanovat, niemen neiet vastoavat:
"Onp' on Saarella sijoa, maata Saaren manterella,
sinun leikki lyksesi, tanner tanhuellaksesi
karjalaisna kaskimailla, paimenpoikana palolla:
lapset on laihat Saaren mailla, lihavat hevosen varsat."
Mit huoli Lemminkinen! Palkkasihe paimeneksi:
kvi pivt paimenessa, yt on impien iloissa,
noien neitojen kisoissa, kassapien karkeloissa.
Sill lieto Lemminkinen, itse kaunis Kaukomieli,
jopa hti naisen naurun, pitteli piian pilkan.
Ei ollut sit tytrt, piikoa pyhintkn,
kuta hn ei kosketellut, jonk' ei vieress venynyt.
Yksi on impi kaikkinensa Saaren suuressa su'ussa,
jok' ei suostu sulhasihin, mielly miehi'in hyvihin:
se oli Kyllikki korea, Saaren kukka kaunokainen.
Tuop' on lieto Lemminkinen, itse kaunis Kaukomieli,
sa'at saappahat kulutti, sa'at airot poikki souti
tuota neitt saaessansa, Kyllikki pyytessns.
Kyllikki, korea neiti, hnp tuon sanoiksi virkki:
"Mit, kehno, kierteletki, rannan raukuja, ajelet,
tlt tyttj kyselet, tinavit tieustelet?
En m tst ennen joua, kuin kiven kuluksi jauhan,
pieksn petkelen periksi, huhmaren sukuksi survon.
"Enk huoli huitukoille, huitukoille, haitukoille;
mie tahon tasaisen varren tasaiselle varrelleni,
tahon muo'on muhkeamman muhke'ille muo'oilleni
sek kasvon kaunihimman kaunihille kasvoilleni."
Oli aikoa vhisen, kului tuskin puoli kuuta.
Jo pivn muutamana, iltana moniahana
neitoset kisaelevi, kaunokaiset karkelevi
mannerpuolella saloa kaunihilla kankahalla;
Kyllikki ylinn muita, Saaren kukka kuuluisinna.
Tuli veitikk verev, ajoi lieto Lemminkinen
orihillansa omalla, valitulla varsallansa
keskelle kisaketoa, kaunokaisten karkeloa;
reutoi Kyllikin rekehen, koppoi neien korjahansa,
tuon asetti taljallensa, liitti liistehyisillens.
Laski ruoskalla hevoista, nauskahutti nauhasella,
siit lksi liukumahan. Lhtiessns sanovi:
"Elktte minua, immet, ilmi antako ikn,
minun tll kyneheni, tlt neien vieneheni!
"Jos ette totelle tuosta, niin teille paha paneikse:
laulan sulhonne sotahan, nuoret miehet miekan alle,
ettei kuulla kuuna pn, nh ilmoisna ikn
kujasilla kulkemassa, ahoilla ajelemassa."
Kyll Kyllikki valitti, Saaren kukka kuikutteli:
"Pst jo minua poies, laske lasta vallallensa,
kotihinsa kulkemahan luoksi itkevn emonsa!
"Jos et laskea luvanne kotihini kulkemahan,
viel' on viisi veljeni, seitsemn setni lasta
jnn jlen polkijaksi, neien pn perilliseksi."
Kun ei psnyt kuitenkana, itse itkulle hyrytyi.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Joutenpa, poloinen,
synnyin,
jouten synnyin, jouten kasvoin, jouten aikani elelin;
jo nyt sainki joutavalle, miehelle mitttmlle,
suojihin soankvijn, aina tuiman tappelijan!"
Virkki lieto Lemminkinen, sanoi kaunis Kaukomieli:
"Kyllikki, synkpyni, minun maire marjueni!
Ells olko millkn! En sua pahoin pitne:
sylissni syessni, ksissni kyessni,
sivullani seistessni, vieress venyessni.
"Mitp sin sureksit, mit huollen huokaelet?
Tuotako sin sureksit, tuota huollen huokaelet,
lehmityytt, leivtyytt ja kaiken elon vhyytt?
"Ells olko millkn! Mont' on lehme minulla,
monta maion antajata: yks' on suolla Muurikkinen,
toinen mell Mansikkinen, kolmas Puolukka palolla.
Ne on symtt soreat, katsomatta kaunokaiset;
ei ole illoin kytkemist eik aamuin laskemista,
heinvihkon heittmist, suolan, suuruksen surua.
"Vaiko tuotaki surisit, tuota huollen huokoaisit,
ettei oo sukuni suuri, kovin korkea kotini?
"Jos en oo su'ulta suuri enk korkea ko'ilta,
on mulla tulinen miekka, skenev silrauta.
Se onpi sukua suurta, laajoa lajipere:
onp' on Hiiess hiottu, jumaloissa kirkastettu.
Sill suurennan sukuni, laajennan lajini kaiken,
miekalla tuliterll, silll skenevll."
Neiti parka huokoaikse, itse tuon sanoiksi virkki:
"Oi on Ahti, Lemmin poika! Jos tahot minuista neitt
ikuiseksi puolisoksi, kainaloiseksi kanaksi,
sie vanno valat ikuiset et sotia kyksesi
kullankana tarpehella, hopeankana halulla!"
Siin tuo lieto Lemminkinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Vannon mie valat ikuiset en sotia kykseni
kullankana tarpehella, hopeankana halulla.
Sie itse valasi vanno et kyli kyksesi
hyvnki hypyn halulla, tanhujuoksun tarpehella!"
Siit vannoivat valansa, laativat ikilupansa
eess julkisen Jumalan, alla kasvon kaikkivallan,
ei Ahin sotia ky eik Kyllikin kyle.
Siit lieto Lemminkinen veti virkkua vitsalla,
li oritta ohjaksella. Itse tuon sanoiksi virkki:
"J hyvsti, Saaren nurmet, kuusen juuret, tervaskannot,
joit' olen kesn kvellyt, talvet kaiket tallaellut,
piileskellen pilviill, paeten pahalla sll,
tt pyyt pyytessni, allia ajellessani!"
Ajoa hypittelevi: jo kohta koti nkyvi.
Neiti tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Tupa tuolla tuulottavi, nlkraunio nkyvi.
Kenen onpi tuo tupanen, kenen koti kunnottoman?"
Se on lieto Lemminkinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"El sie sure tuvista, huokaele huonehista!
Tuvat toiset tehtnehe, paremmaiset pantanehe
hirve'ist hirsikist, parahista parsikoista."
Siit lieto Lemminkinen jo kohta kotihin saapi
luoksi armahan emonsa, tyk valtavanhempansa.
Emo tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Viikon viivyit, poikaseni, viikon mailla vierahilla."
Lausui lieto Lemminkinen, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Piti naiset naurellani, kostoa pyhiset piiat
pinnst pitkn pilkan, naurannoistansa minulle.
Sain parahan korjahani, tuon asetin taljalleni,
liitin liistehyisilleni, alle viltin vierhytin.
Sill maksoin naisten naurun, piikojen ilopinnn.
"Oi emoni, kantajani, itini, ylentjni!
Mit lksin, senp sainki, kuta pyysin, sen tapasin.
Pane nyt patjasi parahat, pehme'immt pnalaiset,
maatani omalla maalla nuoren neiteni keralla!"
Emo tuon sanoiksi virkkoi, itse lausui ja pakisi:
"Ole nyt kiitetty, Jumala, ylistetty, Luoja, yksin,
kun annoit minin mulle, toit hyvn tulen puhujan,
oivan kankahan kutojan, aivan kenstin kehrejn,
pulskin poukkujen pesijn, vaattehien valkaisijan!
"Itse kiit onneasi! Hyvn sait, hyvn tapasit,
hyvn Luojasi lupasi, hyvn antoi armollinen:
puhas on pulmonen lumella, puhtahampi puolellasi;
valkea merell vaahti, valkeampi vallassasi;
sorea merell sorsa, soreampi suojassasi;
kirkas thti taivahalla, kirkkahampi kihloissasi.
"Laai nyt lattiat laveat, hanki ikkunat isommat,
seisottele seint uuet, tee koko tupa parempi,
kynnykset tuvan etehen, uuet ukset kynnykselle,
nuoren neien saatuasi, kaunihin katsottuasi,
paremmaisen itsesi, sukuasi suuremmaisen!"
