Kahdesneljatta Runo
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka ijn poika,
hivus keltainen, korea, kengn kauto kaunokainen,
jo kohta sepon ko'issa kysyi tyt iltasella
isnnlt iltaseksi, emnnlt aamuseksi:
"Tyt tss nimettkhn, nimi tylle pantakohon,
kulle tylle tyntyminen, raaolle rakentuminen!"
Seppo Ilmarin emnt, tuopa tuossa arvelevi,
kulle tylle uusi orja, raaolle rahan-alainen.
Pani orjan paimeneksi, karjan suuren kaitsijaksi.
Tuopa ilkoinen emnt, sepn akka irvihammas,
leipoi leivn paimenelle, kakun paksun paistelevi:
kauran alle, vehnn plle, keskelle kiven kutovi.
Kakun voiti voiheralla, kuoren rasvalla rakenti,
pani orjalle osaksi, palaseksi paimenelle.
Itse orjoa opasti, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ells tt ennen syk karjan menty metslle!"
Siit Ilmarin emnt laittoi karjan laitumelle.
Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
"Lasken lehmni leholle, maion antajat aholle,
hatasarvet haavikolle, kourusarvet koivikolle;
tynnn kuuta ottamahan, talia tavottamahan
ahomailta auke'ilta, leve'ilt lehtomailta,
korke'ilta koivikoilta, mataloilta haavikoilta,
kultaisilta kuusikoilta, hope'isilta saloilta.
"Katso, kaunoinen Jumala, varjele, vakainen Luoja,
varjele vahingon tielt, kaitse kaikista pahoista,
ettei tuskihin tulisi, hpe'ihin hmmentyisi!
"Kuin katsoit katollisessa, alla varjon vartioitsit,
niin katso katottomassa, vaali vartijattomassa,
jotta karja kaunistuisi, eistyisi emnnn vilja
hyvnsuovan mielt myten, pahansuovan paitsi mielt!
"Kun lie kurjat paimeneni, ylen kainut karjapiiat,
paju pannos paimeneksi, lepp lehmn katsojaksi,
pihlaja pitelijksi, tuomi tuojaksi kotihin
emnnisen etsimtt, muun ven murehtimatta!
"Kun ei paju paimentane, pihlaja hyvin pi'elle,
lepp ei lehmi ajane, tuomi ei kotihin tuone,
niin pane parempiasi, tynn luonnon tyttri
minun viljan viitsijksi, katsojaksi karjan kaiken!
Paljo on piikoja sinulla, saoin kskyn kuulijoita,
elji ilman alla, luonnottaria hyvi.
"Suvetar, valio vaimo, Eteltr, luonnon eukko,
Hongatar, hyv emnt, Katajatar, kaunis neiti,
Pihlajatar, piika pieni, Tuometar, tytr Tapion,
Mielikki, metsn mini, Tellervo, Tapion neiti!
Katso'ote karjoani, viitsite viljoani
kes kaikki kaunihisti, lehen aika leppesti,
lehen puussa liehuessa, ruohon maassa roikatessa!
"Suvetar, valio vaimo, Eteltr, luonnon eukko!
Heit hienot helmuksesi, esiliinasi levit
karjalleni katteheksi, pienilleni peitteheksi,
vihoin tuulen tuulematta, vihoin saamatta satehen!
"Kaitse karjani pahoista, varjele vahingon teilt,
noista soista soiluvista, lhtehist lilyvist,
heiluvista hettehist, pyre'ist pytikist,
ettei tuskihin tulisi, hpe'ihin hmmentyisi,
sorkka suohon sorkahtaisi, hettehesen herkhtisi
ylitse Jumalan tunnin, pitse aivon autuahan!
"Tuo'os torvi tuonnempata, tuolta taivahan navalta,
mesitorvi taivosesta, simatorvi maaemst!
Puhu tuohon torvehesi, kumahuta kuuluhusi:
puhu kummut kukkahaksi, kangasvieret kaunihiksi,
ahovieret armahaksi, lehtovieret leppeksi,
suovieret sulaksi meeksi, hetevieret vierteheksi!
"Siit syt karjoani, raavahiani ravitse,
syttele metisin symin, juottele metisin juomin!
Syt kullaista kuloa, hope'ista heinn pt
heraisista hettehist, likkyvist lhtehist,
koskilta kohisevilta, jokiloilta juoksevilta,
kultaisilta kunnahilta, hope'isilta ahoilta!
"Kaivo kultainen kuvoa kahen puolen karjan maata,
josta karja vett joisi, simoa siretteleisi
utarihin uhkuvihin, nisihin pakottavihin:
saisi suonet soutamahan, maitojoet juoksemahan,
maitopurot purkemahan, maitokosket kuohumahan,
puhumahan maitoputket, maitohormit huokumahan,
joka aika antamahan, joka vuoro vuotamahan
ylitse vihanki suovan, pahansuovan sormiloitse,
maion saamatta manalle, katehesen karjanannin!
"Paljo on niit ja pahoja, kut maion manalle vievt,
katehesen karjanannin, lehmn tuoman toisialle;
vh on niit ja hyvi, kut maion manalta saavat,
piimns kyln piolta, tuorehensa toisialta.
"Ei ennen minun emoni kysynyt kylst mielt,
tointa toisesta talosta; sai se maitonsa manalta,
piimns pitelijlt, tuorehensa toisialta.
Antoi tulla tuonnempata, ehti etemptki:
tulla maion Tuonelasta, Manalasta, maankin alta,
tulla yll yksinns, pimell piilokkali,
kuulematta kunnottoman, kelvottoman keksimtt,
vihansuovan sortamatta, katehen kaehtimatta.
"Noin sanoi minun emoni, noin sanon min itseki:
minne viipyi lehmn vilja, kunne maitoni katosi?
Onko viety vierahalle, kytketty kyln pihoille,
mieron porttojen povehen, katehien kainalohon,
vai on puihin puuttununna, metsihin menehtynynn,
levennynn lehtomaille, kaonnunna kankahille?
"Ei maito manalle joua, lehmn vilja vierahalle,
mieron porttojen povehen, katehien kainalohon
eik puihin puuttumahan, metsihin menehtymhn,
lehtoihin levenemhn, kaatumahan kankahalle.
Maito koissa tarvitahan, ajan kaiken kaivatahan:
koissa vuottavi emnt katajainen rainta kess.
"Suvetar, valio vaimo, Eteltr, luonnon eukko!
Ky nyt, syt Sytikkini sek juota Juotikkini,
herustele Hermikki, tuorustele Tuorikkia,
anna maito Mairikille, Omenalle uuet piimt
hele'ist heinnpist, kaunihista kastikoista,
mairehista maaemist, metisist mtthist,
nurmelta mesinukalta, maalta marjanvartiselta,
kanervan-kukattarilta, heinn-helpehettrilt,
pilven piimtyttrilt, taivahan-navattarilta,
tuoa maitoiset maruet, aina uhkuvat utaret
lypse lyhyen vaimon, pienen piian piukutella!
"Nouse, neitonen, norosta, hienohelma, hettehest,
neiti lmmin, lhtehest, puhasmuotoinen, muasta!
Ota vett lhtehest, jolla kastat karjoani,
jotta karja kaunistuisi, eistyisi emnnn vilja
ennen kymist emnnn, katsomista karjapiian,
emnnn epptisen, ylen kainun karjapiian.
"Mielikki, metsn emnt, lavekmmen karjan eukko!
Tynn pisin piikojasi, paras palkkalaisiasi,
viitsimhn viljoani, katsomahan karjoani
tn suurena suvena, Luojan lmminn kesn,
Jumalan suaitsemana, antamana armollisen!
"Tellervo, Tapion neiti, metsn tytt tyllerinen,
utupaita, hienohelma, hivus keltainen, korea,
jok' olet karjan kaitselija, viitsij emnnn viljan
mieluisassa Metsolassa, tarkassa Tapiolassa!
Kaitse karja kaunihisti, viitsi vilja virkesti!
"Kaitse kaunoisin ktsin, somin sormin suorittele,
su'i ilveksen iholle, kampua kalan evlle,
karvalle meren kapehen, metsn uuhen untuvalle!
Illan tullen, yn pimeten, hmrien hmmetess
saata karjani kotihin, etehen hyvn emnnn,
hete heiluva selll, maitolampi lautasilla!
"Pivn menness majoille, iltalinnun laulellessa
itse virki viljalleni, sano sarvijuonelleni:
'Kotihinne, kourusarvet, maion antajat, majalle!
Koissa on hyv ollaksenne, maa imara maataksenne;
korpi on kolkko kyksenne, ranta raikutellaksenne.
Kotihinne tullaksenne vaimot valkean tekevt
nurmelle mesinukalle, maalle marjanvartiselle.'
"Nyyrikki, Tapion poika, siniviitta viian poika!
Tyvin pist pitkt kuuset, latvoin lakkapt petjt
sillaksi likasijoille, paikaksi pahoille maille,
suosulihin, maasulihin, ltkkihin lilyvihin!
Anna ky kyrsarven, haarasorkan sorkutella,
joutua joka savulle viatoinna, vilpitinn,
ilman suohon sortumatta, likahan litistymtt!
"Kun ei karja tuosta huoli, yksi ei kulkene kotihin,
Pihlajatar, piika pieni, Katajatar, kaunis neiti,
leikkoa lehosta koivu, ota vitsa viiakosta,
kys piiska pihlajainen, katajainen karjanruoska
takoa Tapion linnan, tuolta puolen Tuomivaaran!
Aja karja kartanolle, saunan lmmit-panolle,
kotihin kotoinen karja, metsn karja Metsolahan!
"Otsonen, metsn omena, mesikmmen kyretyinen!
Tehkmme sulat sovinnot, rajarauhat rapsakamme
iksemme, ilmaksemme, polveksemme, piviksemme,
ettet sorra sorkkasrt, kaa'a maion kantajata
tn suurena suvena, Luojan lmminn kesn!
"Kun sa kuulet kellon nen tahi torven toitotuksen,
lyte maata mtthlle, nurmelle nukahtamahan,
tunge korvasi kulohon, paina psi mtthsen!
Tahi korpehen kokeos, saaos sammalhuonehesen,
mene toisille m'ille, muille kummuille kuvahu,
jottei kuulu karjan kello eik paimenen pakina!
"Otsoseni, ainoiseni, mesikmmen, kaunoiseni!
En sua kiell kiertmst enk kymst epe;
kielln kielen koskemasta, suun ruman rupeamasta,
hampahin hajottamasta, kmmenin kpymst.
"Kys kaarten karjamaita, piilten piimkankahia,
kierten kellojen remua, nt paimenen paeten!
Konsa on karja kankahalla, sin suolle soiverraite;
kun karja solahti suolle, silloin korpehen kokeos!
Karjan kyess mke astu sie men alatse;
karjan kyess alatse mene sie mke myten!
Astuessansa aholla sin viere viiakkoa;
viiakkoa vierressns sin astuos ahoa!
Kule kullaisna kken, hope'isna kyyhkylisn,
siirry siikana sivutse, veteleite veen kalana,
viere villakuontalona, kule pellavaskupona,
ktke kynnet karvoihisi, hampahat ikenihisi,
jottei karja kammastuisi, pieni vilja pillastuisi!
"Anna rauha raavahille, sorkkasrille sovinto,
ky karjan kaunihisti, soreasti sorkutella
poikki soista, poikki maista, halki korven kankahista,
ettet koske konsakana, rupea rumanakana!
"Muista muinainen valasi tuolla Tuonelan joella,
kynsikoskella kovalla, Luojan polvien e'ess!
Lupa sulle annettihin kolme kertoa kesss
ky kellon kuuluvilla, tiukujen tirinmailla,
vaan eip sit suattu eik annettu lupoa
ruveta rumille tille, hpehn hmmenty.
"Jos sulle viha tulisi, hampahat halutteleisi,
visko viitahan vihasi, honkihin pahat halusi!
Hakkoa lahoa puuta, kaa'a koivunpkkelit,
vntele vesihakoja, mhki marjamtthi!
"Kun tulevi ruoan tarvis, sy mielesi tekevi,
sy's sieni metsst, murra muurahaiskekoja,
juuria punaisen putken, Metsolan mesipaloja
ilman ruokaruohoittani, minun henkiheinittni!
"Metsolan metinen amme hapata hihittelevi
kultaisella kunnahalla, hope'isella mell:
siin' on sy sylhnki, juoa miehen juolahanki,
eik syen symt puutu, juoen juomiset vhene.
"Niin teemme ikisovinnot, ikirauhat ratkoamme
eleksemme ehosti, kesn kaiken kaunihisti:
maat on meill yhtehiset, evht erinomaiset.
"Vaan jos tahtonet tapella, ele soan tavalla,
tapelkamme talvikauet, lumiajat luskailkamme!
Suven tullen, suon sulaen, ltkkjen lmmitess
ells tnne tulkokana karjan kullan kuuluville!
"Josp' on tullet nille maille, sattunet saloille nille,
tll aina ammutahan. Kun ei ampujat kotona,
on meill osaavat vaimot, emnnt alinomaiset,
jotka tiesi turmelevi, matkasi pahoin panevi,
ettet koske konsakana, rupea rumanakana
ylitse tahon Jumalan, pitse auvon autuahan.
"Oi Ukko, ylijumala! Kun kuulet toen tulevan,
muuta muiksi lehmseni, kamahuta karjaseni,
kiviksi minun omani, kantoloiksi kaunoiseni,
kumman maata kulkiessa, vantturan vaeltaessa!
"Kun ma otsona olisin, mesikmmenn kvisin,
en m noissa noin asuisi aina akkojen jaloissa.
Onpa maata muuallaki, tarhoa taempanaki
juosta miehen joutilahan, virattoman viiletell,
ky halki kmmenpsi, poikki pohkealihasi,
sinisen salon sisss, korven kuulun kainalossa.
"Kpy- on kangas kyksesi, hiekka helkytellksesi,
tie on tehty mennksesi, meren ranta juostaksesi
Pohjan pitkhn perhn, Lapin maahan laakeahan.
Siell' on onni ollaksesi, armas aikaellaksesi,
ky kengtt kesll, sykysyll syylingitt
suurimmilla suon selill, leve'ill liettehill.
"Kun et tuonne mennekn etk oike'in osanne,
ota juoni juostaksesi, polku poimetellaksesi
tuonne Tuonelan salolle tahi Kalman kankahalle!
Siell' on suohut sorkutella, kanervikko kaalaella,
siell Kirjos, siell Karjos, siell muita mullukoita
rautaisissa rahkehissa, kymmeniss kytky'iss.
Siell laihatki lihovat, lihaviksi luutki saavat.
"Lepy, lehto, kostu, korpi, lempe, salo sininen!
Anna rauha raavahille, sorkkasrille sovinto
tn suurena suvena, Herran hellenn kesn!
"Kuippana, metsn kuningas, metsn hippa halliparta!
Korjaele koiriasi, raivaele rakkiasi!
Pist sieni sieramehen, toisehen omenamarja,
jottei henki haisahtele, tuuhahtele karjan tuuhku!
Silmt silkill sitele, korvat kri krehell,
jottei kuule kulkevia, ei ne kvelevi!
"Kun ei tuosta kyllin liene, ei viel kovin varone,
kiell poies poikoasi, epe prettsi!
Saattele saloilta nilt, nilt rannoilta rapoa,
kape'ilta karjan mailta, leve'ilt liepehilt!
Ktke koirasi kolohon, rakkisi rapoa kiinni
kultaisihin kytky'ihin, hihnoihin hope'isihin,
jottei pilloa pitisi, hpehi hmmentisi!
"Kun ei tuosta kyllin liene, ei viel sit varone,
Ukko, kultainen kuningas, hope'inen hallitsija,
kuule kultaiset sanani, armahaiset lauseheni!
Paina panta pihlajainen ympri nenn nykern!
Kun ei pihlaja pitne, niin s vaskesta valata,
jos ei vaski vahva liene, panta rautainen rakenna!
Vaan jos rauan ratkaisnehe, viel mennehe vioille,
sykse kultainen korento leukaluusta leukaluuhun,
pt on pttele lujasti, kotkoa kovasti kiinni,
ettei liiku liiat leuat, harvat hampahat hajoa,
kun ei rauoin ratkottane, terksill temmottane,
veitsill veristettne, kirvehell kiskottane!"
Siit Ilmarin emnt, tuo takojan tarkka vaimo,
lehmt lvst lhetti, laski karjan laitumelle,
pani paimenen perhn, orjan lehmien ajohon.
hivus keltainen, korea, kengn kauto kaunokainen,
jo kohta sepon ko'issa kysyi tyt iltasella
isnnlt iltaseksi, emnnlt aamuseksi:
"Tyt tss nimettkhn, nimi tylle pantakohon,
kulle tylle tyntyminen, raaolle rakentuminen!"
Seppo Ilmarin emnt, tuopa tuossa arvelevi,
kulle tylle uusi orja, raaolle rahan-alainen.
Pani orjan paimeneksi, karjan suuren kaitsijaksi.
Tuopa ilkoinen emnt, sepn akka irvihammas,
leipoi leivn paimenelle, kakun paksun paistelevi:
kauran alle, vehnn plle, keskelle kiven kutovi.
Kakun voiti voiheralla, kuoren rasvalla rakenti,
pani orjalle osaksi, palaseksi paimenelle.
Itse orjoa opasti, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ells tt ennen syk karjan menty metslle!"
Siit Ilmarin emnt laittoi karjan laitumelle.
Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
"Lasken lehmni leholle, maion antajat aholle,
hatasarvet haavikolle, kourusarvet koivikolle;
tynnn kuuta ottamahan, talia tavottamahan
ahomailta auke'ilta, leve'ilt lehtomailta,
korke'ilta koivikoilta, mataloilta haavikoilta,
kultaisilta kuusikoilta, hope'isilta saloilta.
"Katso, kaunoinen Jumala, varjele, vakainen Luoja,
varjele vahingon tielt, kaitse kaikista pahoista,
ettei tuskihin tulisi, hpe'ihin hmmentyisi!
"Kuin katsoit katollisessa, alla varjon vartioitsit,
niin katso katottomassa, vaali vartijattomassa,
jotta karja kaunistuisi, eistyisi emnnn vilja
hyvnsuovan mielt myten, pahansuovan paitsi mielt!
"Kun lie kurjat paimeneni, ylen kainut karjapiiat,
paju pannos paimeneksi, lepp lehmn katsojaksi,
pihlaja pitelijksi, tuomi tuojaksi kotihin
emnnisen etsimtt, muun ven murehtimatta!
"Kun ei paju paimentane, pihlaja hyvin pi'elle,
lepp ei lehmi ajane, tuomi ei kotihin tuone,
niin pane parempiasi, tynn luonnon tyttri
minun viljan viitsijksi, katsojaksi karjan kaiken!
Paljo on piikoja sinulla, saoin kskyn kuulijoita,
elji ilman alla, luonnottaria hyvi.
"Suvetar, valio vaimo, Eteltr, luonnon eukko,
Hongatar, hyv emnt, Katajatar, kaunis neiti,
Pihlajatar, piika pieni, Tuometar, tytr Tapion,
Mielikki, metsn mini, Tellervo, Tapion neiti!
Katso'ote karjoani, viitsite viljoani
kes kaikki kaunihisti, lehen aika leppesti,
lehen puussa liehuessa, ruohon maassa roikatessa!
"Suvetar, valio vaimo, Eteltr, luonnon eukko!
Heit hienot helmuksesi, esiliinasi levit
karjalleni katteheksi, pienilleni peitteheksi,
vihoin tuulen tuulematta, vihoin saamatta satehen!
"Kaitse karjani pahoista, varjele vahingon teilt,
noista soista soiluvista, lhtehist lilyvist,
heiluvista hettehist, pyre'ist pytikist,
ettei tuskihin tulisi, hpe'ihin hmmentyisi,
sorkka suohon sorkahtaisi, hettehesen herkhtisi
ylitse Jumalan tunnin, pitse aivon autuahan!
"Tuo'os torvi tuonnempata, tuolta taivahan navalta,
mesitorvi taivosesta, simatorvi maaemst!
Puhu tuohon torvehesi, kumahuta kuuluhusi:
puhu kummut kukkahaksi, kangasvieret kaunihiksi,
ahovieret armahaksi, lehtovieret leppeksi,
suovieret sulaksi meeksi, hetevieret vierteheksi!
"Siit syt karjoani, raavahiani ravitse,
syttele metisin symin, juottele metisin juomin!
Syt kullaista kuloa, hope'ista heinn pt
heraisista hettehist, likkyvist lhtehist,
koskilta kohisevilta, jokiloilta juoksevilta,
kultaisilta kunnahilta, hope'isilta ahoilta!
"Kaivo kultainen kuvoa kahen puolen karjan maata,
josta karja vett joisi, simoa siretteleisi
utarihin uhkuvihin, nisihin pakottavihin:
saisi suonet soutamahan, maitojoet juoksemahan,
maitopurot purkemahan, maitokosket kuohumahan,
puhumahan maitoputket, maitohormit huokumahan,
joka aika antamahan, joka vuoro vuotamahan
ylitse vihanki suovan, pahansuovan sormiloitse,
maion saamatta manalle, katehesen karjanannin!
"Paljo on niit ja pahoja, kut maion manalle vievt,
katehesen karjanannin, lehmn tuoman toisialle;
vh on niit ja hyvi, kut maion manalta saavat,
piimns kyln piolta, tuorehensa toisialta.
"Ei ennen minun emoni kysynyt kylst mielt,
tointa toisesta talosta; sai se maitonsa manalta,
piimns pitelijlt, tuorehensa toisialta.
Antoi tulla tuonnempata, ehti etemptki:
tulla maion Tuonelasta, Manalasta, maankin alta,
tulla yll yksinns, pimell piilokkali,
kuulematta kunnottoman, kelvottoman keksimtt,
vihansuovan sortamatta, katehen kaehtimatta.
"Noin sanoi minun emoni, noin sanon min itseki:
minne viipyi lehmn vilja, kunne maitoni katosi?
Onko viety vierahalle, kytketty kyln pihoille,
mieron porttojen povehen, katehien kainalohon,
vai on puihin puuttununna, metsihin menehtynynn,
levennynn lehtomaille, kaonnunna kankahille?
"Ei maito manalle joua, lehmn vilja vierahalle,
mieron porttojen povehen, katehien kainalohon
eik puihin puuttumahan, metsihin menehtymhn,
lehtoihin levenemhn, kaatumahan kankahalle.
Maito koissa tarvitahan, ajan kaiken kaivatahan:
koissa vuottavi emnt katajainen rainta kess.
"Suvetar, valio vaimo, Eteltr, luonnon eukko!
Ky nyt, syt Sytikkini sek juota Juotikkini,
herustele Hermikki, tuorustele Tuorikkia,
anna maito Mairikille, Omenalle uuet piimt
hele'ist heinnpist, kaunihista kastikoista,
mairehista maaemist, metisist mtthist,
nurmelta mesinukalta, maalta marjanvartiselta,
kanervan-kukattarilta, heinn-helpehettrilt,
pilven piimtyttrilt, taivahan-navattarilta,
tuoa maitoiset maruet, aina uhkuvat utaret
lypse lyhyen vaimon, pienen piian piukutella!
"Nouse, neitonen, norosta, hienohelma, hettehest,
neiti lmmin, lhtehest, puhasmuotoinen, muasta!
Ota vett lhtehest, jolla kastat karjoani,
jotta karja kaunistuisi, eistyisi emnnn vilja
ennen kymist emnnn, katsomista karjapiian,
emnnn epptisen, ylen kainun karjapiian.
"Mielikki, metsn emnt, lavekmmen karjan eukko!
Tynn pisin piikojasi, paras palkkalaisiasi,
viitsimhn viljoani, katsomahan karjoani
tn suurena suvena, Luojan lmminn kesn,
Jumalan suaitsemana, antamana armollisen!
"Tellervo, Tapion neiti, metsn tytt tyllerinen,
utupaita, hienohelma, hivus keltainen, korea,
jok' olet karjan kaitselija, viitsij emnnn viljan
mieluisassa Metsolassa, tarkassa Tapiolassa!
Kaitse karja kaunihisti, viitsi vilja virkesti!
"Kaitse kaunoisin ktsin, somin sormin suorittele,
su'i ilveksen iholle, kampua kalan evlle,
karvalle meren kapehen, metsn uuhen untuvalle!
Illan tullen, yn pimeten, hmrien hmmetess
saata karjani kotihin, etehen hyvn emnnn,
hete heiluva selll, maitolampi lautasilla!
"Pivn menness majoille, iltalinnun laulellessa
itse virki viljalleni, sano sarvijuonelleni:
'Kotihinne, kourusarvet, maion antajat, majalle!
Koissa on hyv ollaksenne, maa imara maataksenne;
korpi on kolkko kyksenne, ranta raikutellaksenne.
Kotihinne tullaksenne vaimot valkean tekevt
nurmelle mesinukalle, maalle marjanvartiselle.'
"Nyyrikki, Tapion poika, siniviitta viian poika!
Tyvin pist pitkt kuuset, latvoin lakkapt petjt
sillaksi likasijoille, paikaksi pahoille maille,
suosulihin, maasulihin, ltkkihin lilyvihin!
Anna ky kyrsarven, haarasorkan sorkutella,
joutua joka savulle viatoinna, vilpitinn,
ilman suohon sortumatta, likahan litistymtt!
"Kun ei karja tuosta huoli, yksi ei kulkene kotihin,
Pihlajatar, piika pieni, Katajatar, kaunis neiti,
leikkoa lehosta koivu, ota vitsa viiakosta,
kys piiska pihlajainen, katajainen karjanruoska
takoa Tapion linnan, tuolta puolen Tuomivaaran!
Aja karja kartanolle, saunan lmmit-panolle,
kotihin kotoinen karja, metsn karja Metsolahan!
"Otsonen, metsn omena, mesikmmen kyretyinen!
Tehkmme sulat sovinnot, rajarauhat rapsakamme
iksemme, ilmaksemme, polveksemme, piviksemme,
ettet sorra sorkkasrt, kaa'a maion kantajata
tn suurena suvena, Luojan lmminn kesn!
"Kun sa kuulet kellon nen tahi torven toitotuksen,
lyte maata mtthlle, nurmelle nukahtamahan,
tunge korvasi kulohon, paina psi mtthsen!
Tahi korpehen kokeos, saaos sammalhuonehesen,
mene toisille m'ille, muille kummuille kuvahu,
jottei kuulu karjan kello eik paimenen pakina!
"Otsoseni, ainoiseni, mesikmmen, kaunoiseni!
En sua kiell kiertmst enk kymst epe;
kielln kielen koskemasta, suun ruman rupeamasta,
hampahin hajottamasta, kmmenin kpymst.
"Kys kaarten karjamaita, piilten piimkankahia,
kierten kellojen remua, nt paimenen paeten!
Konsa on karja kankahalla, sin suolle soiverraite;
kun karja solahti suolle, silloin korpehen kokeos!
Karjan kyess mke astu sie men alatse;
karjan kyess alatse mene sie mke myten!
Astuessansa aholla sin viere viiakkoa;
viiakkoa vierressns sin astuos ahoa!
Kule kullaisna kken, hope'isna kyyhkylisn,
siirry siikana sivutse, veteleite veen kalana,
viere villakuontalona, kule pellavaskupona,
ktke kynnet karvoihisi, hampahat ikenihisi,
jottei karja kammastuisi, pieni vilja pillastuisi!
"Anna rauha raavahille, sorkkasrille sovinto,
ky karjan kaunihisti, soreasti sorkutella
poikki soista, poikki maista, halki korven kankahista,
ettet koske konsakana, rupea rumanakana!
"Muista muinainen valasi tuolla Tuonelan joella,
kynsikoskella kovalla, Luojan polvien e'ess!
Lupa sulle annettihin kolme kertoa kesss
ky kellon kuuluvilla, tiukujen tirinmailla,
vaan eip sit suattu eik annettu lupoa
ruveta rumille tille, hpehn hmmenty.
"Jos sulle viha tulisi, hampahat halutteleisi,
visko viitahan vihasi, honkihin pahat halusi!
Hakkoa lahoa puuta, kaa'a koivunpkkelit,
vntele vesihakoja, mhki marjamtthi!
"Kun tulevi ruoan tarvis, sy mielesi tekevi,
sy's sieni metsst, murra muurahaiskekoja,
juuria punaisen putken, Metsolan mesipaloja
ilman ruokaruohoittani, minun henkiheinittni!
"Metsolan metinen amme hapata hihittelevi
kultaisella kunnahalla, hope'isella mell:
siin' on sy sylhnki, juoa miehen juolahanki,
eik syen symt puutu, juoen juomiset vhene.
"Niin teemme ikisovinnot, ikirauhat ratkoamme
eleksemme ehosti, kesn kaiken kaunihisti:
maat on meill yhtehiset, evht erinomaiset.
"Vaan jos tahtonet tapella, ele soan tavalla,
tapelkamme talvikauet, lumiajat luskailkamme!
Suven tullen, suon sulaen, ltkkjen lmmitess
ells tnne tulkokana karjan kullan kuuluville!
"Josp' on tullet nille maille, sattunet saloille nille,
tll aina ammutahan. Kun ei ampujat kotona,
on meill osaavat vaimot, emnnt alinomaiset,
jotka tiesi turmelevi, matkasi pahoin panevi,
ettet koske konsakana, rupea rumanakana
ylitse tahon Jumalan, pitse auvon autuahan.
"Oi Ukko, ylijumala! Kun kuulet toen tulevan,
muuta muiksi lehmseni, kamahuta karjaseni,
kiviksi minun omani, kantoloiksi kaunoiseni,
kumman maata kulkiessa, vantturan vaeltaessa!
"Kun ma otsona olisin, mesikmmenn kvisin,
en m noissa noin asuisi aina akkojen jaloissa.
Onpa maata muuallaki, tarhoa taempanaki
juosta miehen joutilahan, virattoman viiletell,
ky halki kmmenpsi, poikki pohkealihasi,
sinisen salon sisss, korven kuulun kainalossa.
"Kpy- on kangas kyksesi, hiekka helkytellksesi,
tie on tehty mennksesi, meren ranta juostaksesi
Pohjan pitkhn perhn, Lapin maahan laakeahan.
Siell' on onni ollaksesi, armas aikaellaksesi,
ky kengtt kesll, sykysyll syylingitt
suurimmilla suon selill, leve'ill liettehill.
"Kun et tuonne mennekn etk oike'in osanne,
ota juoni juostaksesi, polku poimetellaksesi
tuonne Tuonelan salolle tahi Kalman kankahalle!
Siell' on suohut sorkutella, kanervikko kaalaella,
siell Kirjos, siell Karjos, siell muita mullukoita
rautaisissa rahkehissa, kymmeniss kytky'iss.
Siell laihatki lihovat, lihaviksi luutki saavat.
"Lepy, lehto, kostu, korpi, lempe, salo sininen!
Anna rauha raavahille, sorkkasrille sovinto
tn suurena suvena, Herran hellenn kesn!
"Kuippana, metsn kuningas, metsn hippa halliparta!
Korjaele koiriasi, raivaele rakkiasi!
Pist sieni sieramehen, toisehen omenamarja,
jottei henki haisahtele, tuuhahtele karjan tuuhku!
Silmt silkill sitele, korvat kri krehell,
jottei kuule kulkevia, ei ne kvelevi!
"Kun ei tuosta kyllin liene, ei viel kovin varone,
kiell poies poikoasi, epe prettsi!
Saattele saloilta nilt, nilt rannoilta rapoa,
kape'ilta karjan mailta, leve'ilt liepehilt!
Ktke koirasi kolohon, rakkisi rapoa kiinni
kultaisihin kytky'ihin, hihnoihin hope'isihin,
jottei pilloa pitisi, hpehi hmmentisi!
"Kun ei tuosta kyllin liene, ei viel sit varone,
Ukko, kultainen kuningas, hope'inen hallitsija,
kuule kultaiset sanani, armahaiset lauseheni!
Paina panta pihlajainen ympri nenn nykern!
Kun ei pihlaja pitne, niin s vaskesta valata,
jos ei vaski vahva liene, panta rautainen rakenna!
Vaan jos rauan ratkaisnehe, viel mennehe vioille,
sykse kultainen korento leukaluusta leukaluuhun,
pt on pttele lujasti, kotkoa kovasti kiinni,
ettei liiku liiat leuat, harvat hampahat hajoa,
kun ei rauoin ratkottane, terksill temmottane,
veitsill veristettne, kirvehell kiskottane!"
Siit Ilmarin emnt, tuo takojan tarkka vaimo,
lehmt lvst lhetti, laski karjan laitumelle,
pani paimenen perhn, orjan lehmien ajohon.
