Kolmaskolmatta Runo
Nyt on neiti neuvominen, morsian opastaminen.
Kenp neien neuvojaksi, impyen opastajaksi?
Osmotar, oleva vaimo, Kalevatar, kaunis impi,
hnp neitt neuvomahan, orpoa opastamahan,
miten olla mielevn, kuten kuuluna asua,
mielevn miehelss, kuuluna anoppelassa.
Saneli sanoilla noilla, lausui noilla lausehilla:
"Morsian, sisarueni, kapulehti, lempyeni!
Kuules, kuin min sanelen, kielin toisin kertoelen!
"Lhet jo, kukka, kulkemahan, mansikka, matelemahan,
verannukka, vieremhn, sametti, samoamahan
tst kuulusta ko'ista, kaunihista kartanosta;
tulet toisehen talohon, perehesen vierahasen.
Toisin toisessa talossa, muiten muissa vierahissa:
ajatellen astuminen, tuumitellen toimiminen;
ei kuin taaton tanterella, oman maammon manterella,
laksoloissa laulaminen, kujilla kukahtaminen.
"Kun lhet talosta tst, muista kaikki muut kalusi,
ne kolme kotihin heit: pivn-plliset unoset,
emon armahan sanaset, joka kirnun pettjiset!
"Kaikki muista muuttelosi unikonttisi unoha
kotoisille tyttrille, kotiuunin korvaselle!
Laulut heit lautsan phn, ilovirret ikkunoille,
tyttys tyvelle vastan, huimuus hurstin hulpiloille,
pankolle pahat tapasi, laiskuutesi lattialle!
Tahikka kaasolle taritse, tynn kaason kainalohon,
kaason vie vitsikkohon, kantoa kanervikkohon!
"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
taattoarmo heittminen, appiarmo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyv lause lahjominen.
"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
maammoarmo heittminen, anopp'armo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyv lause lahjominen.
"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
veliarmo heittminen, kytyarmo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyv lause lahjominen.
"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
sisararmo heittminen, natoarmo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyv lause lahjominen.
"Ellsp sin ikn, kuuna kullan valkeana
tavatoin talohon menk, miehuetoin miehelhn!
Tapoja talo kysyvi, tapoja talo hyvki,
mies on mielt koittelevi, mies mielt ani paraski;
sken tarkka tarvitahan, jos talo eptapainen,
ja vakainen vaaitahan, jos on mies epptinen.
"Jos ukko susi supussa, akka karhu karsinassa,
kyty kyin kynnyksell, nato nauloina pihalla,
sama on arvo antaminen: alemma kumartaminen,
kuin ennen emosi luona, oman taattosi tuvilla
taattoa kumartaminen, maammoasi arvominen.
"Pite sinun pitvi p tarkka, tanea mieli,
aina ankara ajatus, ymmrrys yhentasainen,
iltasella silmt virkut valkeata vaalimahan,
aamusella korvat tarkat kukon nt kuulemahan.
Konsa kukko kerran lauloi, viel' ei toista virkkanunna,
silloin nuorten nousuaika, vanhojen lepu'uaika.
"Kun ei kukko laulakana, ei nn isnnn lintu,
pi kuuta kukkonasi, otavaista oppinasi!
Kys ulkona use'in, kys kuuta katsomassa,
otavaista oppimassa, thti thymss!
"Konsa oike'in otava, sarvet suorahan suvehen,
pursto perin pohjasehen, silloin aikasi sinulla
nousta luota nuoren sulhon, saa'a vierelt verevn,
saa'a tulta tuhkasista, valkeata vakkasesta,
tuli puikkohon puhua lienosti levittmtt.
"Kun ei tulta tuhkasissa, valkeata vakkasessa,
kutkuttele kullaltasi, katkuttele kaunoltasi:
'Anna tulta, armaiseni, valkeata, marjaseni!'
"Saat sa piit pikkaraisen, tauloa taki vhisen:
iske tuli tuikahuta, pre pihtihin virit,
lhe lv lnimhn, raavahat ravitsemahan!
Ammovi anopin lehm, hirnuvi apen hevonen,
ky'yn lehm kytkisevi, naukuvi naon vasikka
heinn hienon heittjist, apilan ojentajaista.
"Ky kujaset kuurullasi, lvt lnkmisillsi,
syt lehmt leyhkesti, lammaskarja lauhkeasti!
Olet lehmille ojenna, juomat vaivaisten vasoille,
varsoille valitut korret, karitsoille hienot heint!
Elk sioille singu, el potki porsahia:
kanna kaukalo sioille, purtilonsa porsahille!
"El lvss lepe, lamo lammaskarsinassa!
Kun olet lvn lninynn, katsonunna karjan kaiken,
jo jou'u takaisin tuolta, tule tuiskuna tupahan!
Siell' on lapsi itkemss, pieni peitetten sisss,
eik lausu lapsi rukka, saata kieletin sanoa,
onko vilu taikka nlk tahi muu tapahtumainen,
ennenkuin tulevi tuttu, kuulevi emonsa nen.
"Vaan tupahan tullessasi tule neljn tupahan:
vesikappanen kess, lehtiluuta kainalossa,
tulitikku hampahissa itse ollet neljnten.
"Ala sillat siivoella, lautalattiat la'aista:
visko vett lattialle, el visko lapsen plle!
Nhnet lapsen lattialla, jos kohta klynki lapsi:
nosta lapsi lautsaselle, pese silmt, p silit,
anna leipe ktehen, vuole voita leivn plle!
Kun ei leipe talossa, anna lastunen ktehen!
"Kun saat pytien pesohon viikon pst viimeistki,
pese pyt, laiat muista, jalkoja el unoha!
Lautsaset vesin valele, seint siivin siivoele,
lautsat kaikki laitoinensa, seint pitkin juomuinensa!
"Mi on pyll ply, mi tomua ikkunoilla,
nep siivell sipaise, vetise vesitukolla,
etteip tomu tomaha, ply kattohon plh!
"Karista katosta karstat, noet nuoho kiukahasta,
pi patsas muistossasi elk orsia unoha,
ett tuntuisi tuvaksi, asunnoksi arvattaisi!
"Kuules, neiti, kuin sanelen, kuin sanelen, kuin puhelen!
El suihki sutsunatta elk rmi rtsintt,
el liiku liinasetta, el kengtt kehaja!
Tuosta sulho suuttuneisi, mies nuori nuristuneisi.
"Noita sie kovin varaja pihlajaisia pihalla!
Pyht on pihlajat pihalla, pyht oksat pihlajissa,
pyht lehvt oksasilla, marjaset siti pyhemmt,
joilla neitt neuvotahan, orpoa opetetahan
nuoren miehen mielt myten, sulhosen synt myten.
"Pi herkt hiiren korvat, tervt jalat jniksen!
Niska nuori notkuttele, kaula kaunis kaarruttele
kuni kasvava kataja tahi tuore tuomen latva!
"Valvoa sinun pitvi, aina valvoa, varoa,
ettet pyri pyllyllesi, pankon phn pitkllesi
etk vaivu vaattehille, veteleite vuotehelle!
"Kyty kynnlt tulevi, appi aitojen panolta,
urohosi ulkotilt, kaunosi kasen ajolta:
vieminen vesiropehut, ksipyyhe kantaminen,
alaha kumartaminen, mielilause lausuminen.
"Anopp' aitasta tulevi jauhovakka kainalossa:
juokse vastahan pihalle, alaha kumarteleite,
pyy vakka kainalosta tuo tupahan vieksesi!
"Kun et arvata osanne, itsestsi ymmrrell,
kulle tylle tyntyminen, toimelle rupeaminen,
niin taho akalta tiet: 'Oi armas anoppiseni!
Kuinka tss tyt teh'n, askarehet arvatahan?'
"Akka varsin vastoavi, anoppi sanan sanovi:
'Noinpa tss tyt teh'n, askarehet arvatahan:
survotahan, jauhetahan, kivenpuussa kiikutahan,
viel vett kannetahan, taikinat alustetahan,
halot tuoahan tupahan ptsin lmmit-panoksi;
siit leivt leivotahan, kakut paksut paistetahan,
astiat virutetahan, hulikkaiset huuhotahan.'
"Kun kuulit akalta tysi, anopilta askarehet,
ota kuivehet kivelt, kiirehi kivitupahan!
Sitte sinne saatuasi, tultua kivitupahan
el kuku kulkullasi, kalju kaulavarrellasi:
kukkuos kiven kamulla, lapattaisen laulamalla!
Elk hke isosti, kivenpuussa puhkaele,
ettei appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
'isssi hkevn, symisssi sysivn!
"Seulo jauhot siepottele, kanna kannella tupahan!
Leivo leivt leppesti, vastoa ani visusti,
jottei paikoin jauhot jisi, toisin selket seokset!
"Net korvon kallellansa: ota korvonen olalle,
vesikappa kainalohon, ala astua ve'elle;
kanna korvo kaunihisti, kuleta korennon pss!
Tule tuulena takaisin, astuos ahavan lailla,
viikon veell viipymtt, kaivolle katoamatta,
ettei appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
kuvoasi katselevan, itses' ihastelevan,
verevyyttsi vetehen, kauneutta kaivosehen!
"Menet pitklle pinolle, halkosien suollantahan:
el halkoa hyleksi, ota halko haapainenki!
Heit halko hiljallensa, kovasti kolajamatta,
taikka appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
vihoissasi viskelevn, kiukuissa kolistelevan.
"Kun sa astut aittasehen, lhet jauhon nouantahan,
el aittahan asetu, viivy viikon aittatiell,
taikka appi arvelevi, anoppi ajattelevi
jauhoja jakelevasi, antavan kyln akoille.
"Lhet astian pesohon, hulikkojen huuhtelohon:
pese kannut korvinensa, tuopit uurtehuisinensa!
Maljat huuho muista laiat, lusikkaiset muista varret!
"Lusikat pi lu'ussa, astiasi arvelussa,
ettei koirat kollottele, kasit noita kannattele,
linnut liioin liikuttele, lapset laittele levlle!
Kyll' on lapsia kylss, paljo nit pienoisia,
jotka kannut kanteleisi, lusikat levitteleisi.
"Iltasaunan saapuessa veet vetele, vastat kanna,
hauo vastat valmihiksi saunahan savuttomahan
ilman viikon viipymtt, saunahan katoamatta,
taikka appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
saunan lauoilla lamovan, penkin pss piehtaroivan.
"Kun tulet tupahan tuolta, kske appi kylpemhn:
'Oi on armas appiseni! Jo on sauna joutununna,
veet ve'etty, vastat saatu, kaikki lautaset la'aistu;
mene, kylve kyllltsi, valeleite vallaltasi!
Itse lienen lylyn lyj, alla lautojen asunen.'
"Kun tulevi kehruuaika, kankahan ku'onta-aika,
ky el kynsi kylst, oppia ojan takoa,
tointa toisesta talosta, pirran piit vierahalta!
"Itse langat kehrele, omin hyppysin kutehet,
langat laita lievempiset, rihmat aina kierempiset!
Keri kiinte kernen, viipsinpuulle viskaele,
suvakolle suorittele, kani siit kangaspuille!
Iske pirta piukkeasti, nosta niiet notkeasti,
ku'o sarkakauhtanaiset, hanki villaiset hamoset
yhen villan kylkyest, talvilampahan takuista,
karvoista kevtkaritsan, kesuuhen untuvista!
"Kuules siit, kuin sanelen, viel kerran kertoelen!
Keit ohraiset oluet, makujuomat maltahiset
yhen ohrasen jyvst, puolen puun on poltakselta!
"Kun sa ohria imellt, ma'ustelet maltahia,
el koukulla kohenna, krryksell knnyttele:
aina kourilla kohenna, kmmenill knnyttele!
Kyp saunassa use'in, el anna iun paheta,
kissan istua ituja, kasin maata maltahia!
Elk sure susia, pelke metsn petoja
saunahan samotessasi, kesken yt kyesssi!
"Kun konsa tulevi vieras, ells vierasta vihatko!
Ainapa hyv talonen piti vierahan varoja,
liikoja lihamuruja, kaunihia kakkaroita.
"Kske vieras istumahan, lausuttele laaskavasti:
syt vierasta sanoilla, kunnes keitto kerkevi!
"Taas kun lhtevi talosta, jhyviset jttelevi,
ells viek vierastasi ulkopuolelle ovea:
tuosta sulho suuttuneisi, kaunosi kamaltuneisi.
"Kun kerran halu tulevi ky itsesi kylss,
kysytellen ky kylss, lausutellen vierahissa!
Sitte siell ollessasi pi taitavat tarinat;
el sie kotia moiti, alenna anoppiasi!
"Kysyvt kyln minit tahi muut kyliset naiset:
'Antoiko anoppi voita kuin ennen emo kotona?'
Ells konsana sanoko: 'Ei anna anoppi voita.'
Sano aina annettavan, kapustalla kannettavan,
jos kerran kesss saanet, senki toisentalvellista!
"Kuules viel, kuin sanelen, kerran toisen kertoelen!
Kun menet talosta tst, tulet toisehen talohon,
emoa el unoha, masentele maammoasi!
Emopa sinun eltti, imetti ihanat rinnat
ihanasta itsestns, valkeasta varrestansa;
monet yt unetta vietti, monet atriat unohti
tuuitellessa sinua, vaaliessa pienoistansa.
"Ken emon unohtanevi, maammonsa masentanevi,
elkhn Manalle menk, hyvn tunnon Tuonelahan!
Manalassa on makso tuhma, kova kosto Tuonelassa
emonsa unohtajalle, maammonsa masentajalle.
Tuonen tyttret toruvat, Manan neiet riitelevt:
'Kuinka sie emon unohit, oman maammosi masensit?
Emo on nhnyt suuren vaivan, kantaja kovan kokenut
saunamaassa maatessansa, olkiloilla ollessansa,
synnytelless sinua, katalaista kantaessa.'"
Olipa akka lattialla, akka vanha, vaippa pll,
kyln kynnysten kvij, mieron teien tietelij.
Hnp tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja lateli:
"Kukko lauloi kullallensa, kanan lapsi kaunollensa,
varis lauloi vaahtokuulla, kevtkuulla keikutteli.
Minun lauloa pitisi, hein olla laulamatta:
heill' on kultansa kotona, aina luona armahansa;
min kullatoin, ko'itoin, ajan kaiken armahatoin.
"Kuules, sisko, kuin sanelen! Kun menetki miehelhn,
el noua miehen mielt, kuin min poloinen nouin
miehen mielt, kiurun kielt, suuren sulhoni synt!
"Olin kukka ollessani, kasvaessani kanerva,
vesa nuori noustessani, ympynen yletessni,
mesimarja mainittaissa, kulta kuiskuteltaessa,
tavi taattoni pihoilla, lakla maammon lattioilla,
vesilintu veikon luona, sirkkunen sisaren luona.
Kvin kukkana kujilla, vaapukkana vainiolla,
hersuin hiekkarantasilla, keikuin kukkakunnahilla;
laulelin jokaisen lakson, joka kummun kukkuelin,
lehot leikki pitelin, ahot ainoista iloa.
"Suu veti revon ritahan, kieli krpn lautasehen,
mieli neien miehelhn, tapa toisehen talohon.
Niinp neiti luotunaki, tytr tuuiteltunaki
miniksi miehelhn, orjaksi anoppelahan.
"Jou'uin, marja, muille maille, tuomi, toisille vesille,
jou'uin, puola, purtavaksi, mansikka, manattavaksi.
Joka puu puri minua, joka lepp leikkaeli,
joka koivu koiskaeli, joka haapa haukkaeli.
"Naitihin ma miehelhn, vietihin anoppelahan.
Sanottihin siell' olevan, neitt sinne naitaessa,
kuusi kuusista tupoa, kaksin kerroin kammaria,
ahovieret aittamaina, kujavieret kukkamaina,
ojavieret ohramaina, kangasvieret kauramaina,
purnut puitua eloa, toiset purnut puitavia,
sata saatuja rahoja, sata toinen saatavia.
"Sainpa, tuhma, tulleheksi, klk, ktt lyneheksi:
tupa oli kuuella tuella, seitsemll seiphll,
ahot tynn armotuutta, lehot tynn lemmetyytt,
kujat, kurjan, huoliani, metst mieli pahoja,
purnut puitua vihoa, toiset purnut puimatointa,
sata saatuja sanoja, sata toinen saatavia.
"En m tuostana totellut, ko'in kuuluna asua.
Tuolla toivoin kunniata, tuolla lempe tavoitin,
tulen tuomalla tupahan, pn pretten poimennalla
pieksin otsani ovehen, pni pihtipuolisehen:
oven suuss' on ouot silmt, kaihat silmt karsinassa,
kierot keskilattialla, perss perivihaiset;
tuli suusta tuikahuvi, keklehet kielen alta,
ilken isnnn suusta, alta kielen armottoman.
"En m tuostana totellut, ko'in kuitenkin ele,
olla aina alla armon sek nyr neuvottava;
hyppsin jnn jaloilla, kvin krpn kmmenill,
panin turkan myhn maata, nousin vaivaisen varahin.
Saanut en, kurja, kunniata, leino, lempe tavannut,
vaikka vuoret vierettisin, kalliot kaha panisin.
"Suotta survoin suuret jauhot, kiusan karkeat karistin
sy ankaran anopin, tulikulkun kuiskaella
pss pitkn pintapyn kultalaiasta kupista.
Itse sin, mini raukka, apoin jauhoja kivelt,
liesipankko pytnni, kapusta lusikkanani.
"Use'in min utuinen minin miehelss
kannoin suolta sammalia, noita leivoin leivkseni,
vett kaivosta kapalla, tuota ryypin ryypykseni.
Sini sin kaloja, kalki, sini, koito, kuorehia,
kuni notkuin nuottapuilla, keikuin keskell venett;
en saanut sit kaloa anoppini antamasta,
joka pivksi pteisi, kerraksensa kelpoaisi.
"Kest kontuja kersin, talvet vnnin taikon vartta,
niinkuin muinenki kasakka eli orja, palkkalainen.
Ainapa anoppelassa tuo minulle tynnettihin
riihest rive'in riusa, saunasta jyke'in loukku,
rannalta rave'in karttu, suurin taikko tanhuasta.
Ei uskottu uupuvani, ei varattu vaipuvani,
vaikka uupuivat urohot, vaipuivat hevosen varsat.
"Niin min, piloinen piika, te'in tyt tyn ajalla,
vnnin hartion vell. Annas tulla toisen aian:
jo tulehen tuomittihin, sen ktehen kskettihin.
"Suotta soimat nostettihin, kiusan kielet kannettihin
plle mun hyvn tapani, plle kuulun kunniani;
sanat plleni satoivat, puhe'et putoelivat
kuin tuimat tulikipunat tahi rautaiset rakehet.
"En m tuostana epillyt, oisin eeskipin elellyt
akan ankaran apuna, tulikulkun kumppalina;
vaan sep paha panihe, sep suurenti suruni,
kun sulho sueksi muuttui, kauno karhuksi rupesi,
kylin si, selin makasi, selin tyns toimitteli.
"Tuota itkin itsekseni, ajattelin aitassani.
Muistin muita pivini, entist elantoani
ison pitkill pihoilla, emon kaunon kartanolla.
"Sain tuosta sanelemahan, itse virkin, vierettelin:
'Osasi minun emoni, osasi omenan saa'a,
taisi taimen kasvatella, ei osannut istutella:
istutti ihanan taimen ilke'ille istumille,
pani paikoille pahoille, koivun juurille koville,
iksens itkemhn, kuuksensa kujertamahan.
'Oisipa minussa ollut paikoille paremmillenki,
pitemmillenki pihoille, laajemmille lattioille,
paremmanki varren vasta, verevmmn miehen verta.
Puutuin tuohon pulluksehen, tartuin tuohon talluksehen:
varikselt' on varren saanut, korpilta nenn kopannut,
suunsa syvlt suelta, koko muo'on kontiolta.
'Oisinpa mokoman saanut mellenki mentyni:
saanut tielt tervaskannon, lepppkkeln lehosta,
pannut turvan turpehesta, parran naavoista pahoista,
suun kivest, pn savesta, silmt kuumista sysist,
koivun pahkat korviksensa, raian haarukan jaloiksi.'
"Senp lauloin laitoissani, huokaelin huolissani.
Sattui kauno kuulemahan, seinuksella seisomahan!
Niin kun tuo tulevi tuolta, astui aitan portahalle,
jo ma tuon tulosta tunsin, astunnasta arvaelin:
tukka tuiski tuulettaki, hivus viskoi viimattaki;
ikenet oli irvellns, silmt kiljan kaljallansa,
vtty pihlaja piossa, ktty karttu kainalossa,
jolla ly lykkevi, kohti pt kolkkoavi.
"Annas siit illan tulla! Kun meni makoamahan,
otti vitsan vierehens, nahkaruoskan naulaltansa,
ei ketn muuta vasten, vasten vaivaista minua.
"Meninp minki itse illalla makoamahan,
sulhon vierehen venhyin; laski sulho vierehens
antoi kyllin kyynspt, viljalta vihaista ktt,
paljo paksuja pajuja, mursunluista ruoskan vartta.
"Nousin kylmlt kylelt, viluiselta vuotehelta.
Sulho suorihe jlest, ulos uksesta uhitti!
Ksi kypi tukkahani, haparoivi hapsihini,
tukat tuulelle jakeli, ahavalle anneksivi...
"Miks neuvoksi minulle, mik neuvon antajaksi?
Terksest kengt teetin, paulat vaskesta panetin,
joilla seisoin seinvieret, kuuntelin kujan perukset,
kunnes viihtyisi vihainen, asettuisi ankarainen.
Eik viihy viimeinkn, ei asetu aioinkana!
"Vilu viimeinki tulevi vihattuna vierressni,
seinvieret seistessni, ollessa oven takana.
Arvelin, ajattelime: ei minusta lienekn
viikoista vihanpitoa, kaukaista ylenkatsetta
tss lemmon leisiossa, pirujen pessijassa.
"Heitin hempet tupaset, armahat asuinmajani,
lksin, vieno, vieremhn. Vierin soita, vierin maita,
vierin ventoja vesi; vierin veikon pellon phn.
Siin kukkui kuivat kuuset, lauloi lakkapt petjt,
kaikki vaakkuivat varikset, harakat hakahtelivat:
'Ei tll sinun kotisi eik synnyntsijasi!'
"En m tuotana totellut, vierin veikkoni piha'an.
Jo mulle verjt virkki, kaikki vainiot valitti:
'Mitp tulet kotihin, kuta, kurja, kuulemahan?
Jo ammoin isosi kuoli, kaatui kaunis kantajasi;
veikko sull' on ventovieras, veikon nainen kuin venakko.'
"En m tuotana totellut, menin mie toki tupahan.
Annoin ktt kkselle: kylm kk ktt vasten.
"Tultua tupahan tuosta oven suuhun seisotaime.
Korea kotoinen nainen: ei tule likistmhn,
ky ei ktt antamahan; korea min itseki:
en mene likistmhn, ky en ktt antamahan.
Pistn ktt kiukahalle: kivet kylmt kiukahassa;
knnn ktt hiilokselle: hiilet kylmt hiiloksessa.
"Veikko lautsalla lamovi, pss pankon pllttvi,
syli sytt hartioilla, vaaksa muulla vartalolla,
kyynr kyvent pss, kortteli kovaa nokea.
"Kysyi veikko vierahalta, tutkaeli tullehelta:
'Mist vieras veen takoa?' Min vainen vastaelin:
'Etk tunne siskoasi, entist emosi lasta?
Me yhen emosen lapset, yhen linnun liekuttamat,
yhen hanhen hautelemat, yhen pyyn pesst saamat!'
Tuosta veikko itkemhn, silmt vett vieremhn...
"Virkkoi veikko naisellensa, kuiskaeli kullallensa:
'Hanki sy siskolleni!' Veikon nainen naljasilm
kantoi kaalia koasta, jost' oli rakki rasvan synyt,
koira suolan koitellunna, Musti murkinan pitnn.
"Virkkoi veikko naisellensa, kuiskaeli kullallensa:
'Tuo olutta vierahalle!' Veikon nainen naljasilm
toip' on vett vierahalle, ei sitn siivon vett:
sisaresten silmivett, klysten kenpesint.
"Vierin jlle veikon luota, siirryin synnyntsijalta.
Jou'uin, kurja, kulkemahan, sain, kurja, samoamahan,
raukka, rannat kiertmhn, vaivainen, vaeltamahan
aina ouoillen oville, verjille vierahille,
lapset raukan rannikolle, vaivaiset kyln varahan...
"Moni nyt minulla onpi, usea olettelevi
virkkaja vihaisen nen, nen tuiman tuikuttaja;
ei ole minulla monta sanan armon antajata,
suin sulin puhelijata, kiukahalle kskijt
satehesta saatuani, kylmst kyhttyni
hallassa hamehen helmat, turkin helmat tuppurissa.
"Enp ennen nuorempana, en m uskonut olisi,
jos oisi sata sanonut, tuhat kielt kertaellut
nille juonin joutuvani, nille pivin psevni,
jotk' on pivt plle psnyt, juonet joutunna ktehen."
Kenp neien neuvojaksi, impyen opastajaksi?
Osmotar, oleva vaimo, Kalevatar, kaunis impi,
hnp neitt neuvomahan, orpoa opastamahan,
miten olla mielevn, kuten kuuluna asua,
mielevn miehelss, kuuluna anoppelassa.
Saneli sanoilla noilla, lausui noilla lausehilla:
"Morsian, sisarueni, kapulehti, lempyeni!
Kuules, kuin min sanelen, kielin toisin kertoelen!
"Lhet jo, kukka, kulkemahan, mansikka, matelemahan,
verannukka, vieremhn, sametti, samoamahan
tst kuulusta ko'ista, kaunihista kartanosta;
tulet toisehen talohon, perehesen vierahasen.
Toisin toisessa talossa, muiten muissa vierahissa:
ajatellen astuminen, tuumitellen toimiminen;
ei kuin taaton tanterella, oman maammon manterella,
laksoloissa laulaminen, kujilla kukahtaminen.
"Kun lhet talosta tst, muista kaikki muut kalusi,
ne kolme kotihin heit: pivn-plliset unoset,
emon armahan sanaset, joka kirnun pettjiset!
"Kaikki muista muuttelosi unikonttisi unoha
kotoisille tyttrille, kotiuunin korvaselle!
Laulut heit lautsan phn, ilovirret ikkunoille,
tyttys tyvelle vastan, huimuus hurstin hulpiloille,
pankolle pahat tapasi, laiskuutesi lattialle!
Tahikka kaasolle taritse, tynn kaason kainalohon,
kaason vie vitsikkohon, kantoa kanervikkohon!
"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
taattoarmo heittminen, appiarmo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyv lause lahjominen.
"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
maammoarmo heittminen, anopp'armo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyv lause lahjominen.
"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
veliarmo heittminen, kytyarmo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyv lause lahjominen.
"Tapa on uusi ottaminen, entinen unohtaminen:
sisararmo heittminen, natoarmo ottaminen,
alemma kumartaminen, hyv lause lahjominen.
"Ellsp sin ikn, kuuna kullan valkeana
tavatoin talohon menk, miehuetoin miehelhn!
Tapoja talo kysyvi, tapoja talo hyvki,
mies on mielt koittelevi, mies mielt ani paraski;
sken tarkka tarvitahan, jos talo eptapainen,
ja vakainen vaaitahan, jos on mies epptinen.
"Jos ukko susi supussa, akka karhu karsinassa,
kyty kyin kynnyksell, nato nauloina pihalla,
sama on arvo antaminen: alemma kumartaminen,
kuin ennen emosi luona, oman taattosi tuvilla
taattoa kumartaminen, maammoasi arvominen.
"Pite sinun pitvi p tarkka, tanea mieli,
aina ankara ajatus, ymmrrys yhentasainen,
iltasella silmt virkut valkeata vaalimahan,
aamusella korvat tarkat kukon nt kuulemahan.
Konsa kukko kerran lauloi, viel' ei toista virkkanunna,
silloin nuorten nousuaika, vanhojen lepu'uaika.
"Kun ei kukko laulakana, ei nn isnnn lintu,
pi kuuta kukkonasi, otavaista oppinasi!
Kys ulkona use'in, kys kuuta katsomassa,
otavaista oppimassa, thti thymss!
"Konsa oike'in otava, sarvet suorahan suvehen,
pursto perin pohjasehen, silloin aikasi sinulla
nousta luota nuoren sulhon, saa'a vierelt verevn,
saa'a tulta tuhkasista, valkeata vakkasesta,
tuli puikkohon puhua lienosti levittmtt.
"Kun ei tulta tuhkasissa, valkeata vakkasessa,
kutkuttele kullaltasi, katkuttele kaunoltasi:
'Anna tulta, armaiseni, valkeata, marjaseni!'
"Saat sa piit pikkaraisen, tauloa taki vhisen:
iske tuli tuikahuta, pre pihtihin virit,
lhe lv lnimhn, raavahat ravitsemahan!
Ammovi anopin lehm, hirnuvi apen hevonen,
ky'yn lehm kytkisevi, naukuvi naon vasikka
heinn hienon heittjist, apilan ojentajaista.
"Ky kujaset kuurullasi, lvt lnkmisillsi,
syt lehmt leyhkesti, lammaskarja lauhkeasti!
Olet lehmille ojenna, juomat vaivaisten vasoille,
varsoille valitut korret, karitsoille hienot heint!
Elk sioille singu, el potki porsahia:
kanna kaukalo sioille, purtilonsa porsahille!
"El lvss lepe, lamo lammaskarsinassa!
Kun olet lvn lninynn, katsonunna karjan kaiken,
jo jou'u takaisin tuolta, tule tuiskuna tupahan!
Siell' on lapsi itkemss, pieni peitetten sisss,
eik lausu lapsi rukka, saata kieletin sanoa,
onko vilu taikka nlk tahi muu tapahtumainen,
ennenkuin tulevi tuttu, kuulevi emonsa nen.
"Vaan tupahan tullessasi tule neljn tupahan:
vesikappanen kess, lehtiluuta kainalossa,
tulitikku hampahissa itse ollet neljnten.
"Ala sillat siivoella, lautalattiat la'aista:
visko vett lattialle, el visko lapsen plle!
Nhnet lapsen lattialla, jos kohta klynki lapsi:
nosta lapsi lautsaselle, pese silmt, p silit,
anna leipe ktehen, vuole voita leivn plle!
Kun ei leipe talossa, anna lastunen ktehen!
"Kun saat pytien pesohon viikon pst viimeistki,
pese pyt, laiat muista, jalkoja el unoha!
Lautsaset vesin valele, seint siivin siivoele,
lautsat kaikki laitoinensa, seint pitkin juomuinensa!
"Mi on pyll ply, mi tomua ikkunoilla,
nep siivell sipaise, vetise vesitukolla,
etteip tomu tomaha, ply kattohon plh!
"Karista katosta karstat, noet nuoho kiukahasta,
pi patsas muistossasi elk orsia unoha,
ett tuntuisi tuvaksi, asunnoksi arvattaisi!
"Kuules, neiti, kuin sanelen, kuin sanelen, kuin puhelen!
El suihki sutsunatta elk rmi rtsintt,
el liiku liinasetta, el kengtt kehaja!
Tuosta sulho suuttuneisi, mies nuori nuristuneisi.
"Noita sie kovin varaja pihlajaisia pihalla!
Pyht on pihlajat pihalla, pyht oksat pihlajissa,
pyht lehvt oksasilla, marjaset siti pyhemmt,
joilla neitt neuvotahan, orpoa opetetahan
nuoren miehen mielt myten, sulhosen synt myten.
"Pi herkt hiiren korvat, tervt jalat jniksen!
Niska nuori notkuttele, kaula kaunis kaarruttele
kuni kasvava kataja tahi tuore tuomen latva!
"Valvoa sinun pitvi, aina valvoa, varoa,
ettet pyri pyllyllesi, pankon phn pitkllesi
etk vaivu vaattehille, veteleite vuotehelle!
"Kyty kynnlt tulevi, appi aitojen panolta,
urohosi ulkotilt, kaunosi kasen ajolta:
vieminen vesiropehut, ksipyyhe kantaminen,
alaha kumartaminen, mielilause lausuminen.
"Anopp' aitasta tulevi jauhovakka kainalossa:
juokse vastahan pihalle, alaha kumarteleite,
pyy vakka kainalosta tuo tupahan vieksesi!
"Kun et arvata osanne, itsestsi ymmrrell,
kulle tylle tyntyminen, toimelle rupeaminen,
niin taho akalta tiet: 'Oi armas anoppiseni!
Kuinka tss tyt teh'n, askarehet arvatahan?'
"Akka varsin vastoavi, anoppi sanan sanovi:
'Noinpa tss tyt teh'n, askarehet arvatahan:
survotahan, jauhetahan, kivenpuussa kiikutahan,
viel vett kannetahan, taikinat alustetahan,
halot tuoahan tupahan ptsin lmmit-panoksi;
siit leivt leivotahan, kakut paksut paistetahan,
astiat virutetahan, hulikkaiset huuhotahan.'
"Kun kuulit akalta tysi, anopilta askarehet,
ota kuivehet kivelt, kiirehi kivitupahan!
Sitte sinne saatuasi, tultua kivitupahan
el kuku kulkullasi, kalju kaulavarrellasi:
kukkuos kiven kamulla, lapattaisen laulamalla!
Elk hke isosti, kivenpuussa puhkaele,
ettei appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
'isssi hkevn, symisssi sysivn!
"Seulo jauhot siepottele, kanna kannella tupahan!
Leivo leivt leppesti, vastoa ani visusti,
jottei paikoin jauhot jisi, toisin selket seokset!
"Net korvon kallellansa: ota korvonen olalle,
vesikappa kainalohon, ala astua ve'elle;
kanna korvo kaunihisti, kuleta korennon pss!
Tule tuulena takaisin, astuos ahavan lailla,
viikon veell viipymtt, kaivolle katoamatta,
ettei appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
kuvoasi katselevan, itses' ihastelevan,
verevyyttsi vetehen, kauneutta kaivosehen!
"Menet pitklle pinolle, halkosien suollantahan:
el halkoa hyleksi, ota halko haapainenki!
Heit halko hiljallensa, kovasti kolajamatta,
taikka appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
vihoissasi viskelevn, kiukuissa kolistelevan.
"Kun sa astut aittasehen, lhet jauhon nouantahan,
el aittahan asetu, viivy viikon aittatiell,
taikka appi arvelevi, anoppi ajattelevi
jauhoja jakelevasi, antavan kyln akoille.
"Lhet astian pesohon, hulikkojen huuhtelohon:
pese kannut korvinensa, tuopit uurtehuisinensa!
Maljat huuho muista laiat, lusikkaiset muista varret!
"Lusikat pi lu'ussa, astiasi arvelussa,
ettei koirat kollottele, kasit noita kannattele,
linnut liioin liikuttele, lapset laittele levlle!
Kyll' on lapsia kylss, paljo nit pienoisia,
jotka kannut kanteleisi, lusikat levitteleisi.
"Iltasaunan saapuessa veet vetele, vastat kanna,
hauo vastat valmihiksi saunahan savuttomahan
ilman viikon viipymtt, saunahan katoamatta,
taikka appi arveleisi, anoppi ajatteleisi
saunan lauoilla lamovan, penkin pss piehtaroivan.
"Kun tulet tupahan tuolta, kske appi kylpemhn:
'Oi on armas appiseni! Jo on sauna joutununna,
veet ve'etty, vastat saatu, kaikki lautaset la'aistu;
mene, kylve kyllltsi, valeleite vallaltasi!
Itse lienen lylyn lyj, alla lautojen asunen.'
"Kun tulevi kehruuaika, kankahan ku'onta-aika,
ky el kynsi kylst, oppia ojan takoa,
tointa toisesta talosta, pirran piit vierahalta!
"Itse langat kehrele, omin hyppysin kutehet,
langat laita lievempiset, rihmat aina kierempiset!
Keri kiinte kernen, viipsinpuulle viskaele,
suvakolle suorittele, kani siit kangaspuille!
Iske pirta piukkeasti, nosta niiet notkeasti,
ku'o sarkakauhtanaiset, hanki villaiset hamoset
yhen villan kylkyest, talvilampahan takuista,
karvoista kevtkaritsan, kesuuhen untuvista!
"Kuules siit, kuin sanelen, viel kerran kertoelen!
Keit ohraiset oluet, makujuomat maltahiset
yhen ohrasen jyvst, puolen puun on poltakselta!
"Kun sa ohria imellt, ma'ustelet maltahia,
el koukulla kohenna, krryksell knnyttele:
aina kourilla kohenna, kmmenill knnyttele!
Kyp saunassa use'in, el anna iun paheta,
kissan istua ituja, kasin maata maltahia!
Elk sure susia, pelke metsn petoja
saunahan samotessasi, kesken yt kyesssi!
"Kun konsa tulevi vieras, ells vierasta vihatko!
Ainapa hyv talonen piti vierahan varoja,
liikoja lihamuruja, kaunihia kakkaroita.
"Kske vieras istumahan, lausuttele laaskavasti:
syt vierasta sanoilla, kunnes keitto kerkevi!
"Taas kun lhtevi talosta, jhyviset jttelevi,
ells viek vierastasi ulkopuolelle ovea:
tuosta sulho suuttuneisi, kaunosi kamaltuneisi.
"Kun kerran halu tulevi ky itsesi kylss,
kysytellen ky kylss, lausutellen vierahissa!
Sitte siell ollessasi pi taitavat tarinat;
el sie kotia moiti, alenna anoppiasi!
"Kysyvt kyln minit tahi muut kyliset naiset:
'Antoiko anoppi voita kuin ennen emo kotona?'
Ells konsana sanoko: 'Ei anna anoppi voita.'
Sano aina annettavan, kapustalla kannettavan,
jos kerran kesss saanet, senki toisentalvellista!
"Kuules viel, kuin sanelen, kerran toisen kertoelen!
Kun menet talosta tst, tulet toisehen talohon,
emoa el unoha, masentele maammoasi!
Emopa sinun eltti, imetti ihanat rinnat
ihanasta itsestns, valkeasta varrestansa;
monet yt unetta vietti, monet atriat unohti
tuuitellessa sinua, vaaliessa pienoistansa.
"Ken emon unohtanevi, maammonsa masentanevi,
elkhn Manalle menk, hyvn tunnon Tuonelahan!
Manalassa on makso tuhma, kova kosto Tuonelassa
emonsa unohtajalle, maammonsa masentajalle.
Tuonen tyttret toruvat, Manan neiet riitelevt:
'Kuinka sie emon unohit, oman maammosi masensit?
Emo on nhnyt suuren vaivan, kantaja kovan kokenut
saunamaassa maatessansa, olkiloilla ollessansa,
synnytelless sinua, katalaista kantaessa.'"
Olipa akka lattialla, akka vanha, vaippa pll,
kyln kynnysten kvij, mieron teien tietelij.
Hnp tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja lateli:
"Kukko lauloi kullallensa, kanan lapsi kaunollensa,
varis lauloi vaahtokuulla, kevtkuulla keikutteli.
Minun lauloa pitisi, hein olla laulamatta:
heill' on kultansa kotona, aina luona armahansa;
min kullatoin, ko'itoin, ajan kaiken armahatoin.
"Kuules, sisko, kuin sanelen! Kun menetki miehelhn,
el noua miehen mielt, kuin min poloinen nouin
miehen mielt, kiurun kielt, suuren sulhoni synt!
"Olin kukka ollessani, kasvaessani kanerva,
vesa nuori noustessani, ympynen yletessni,
mesimarja mainittaissa, kulta kuiskuteltaessa,
tavi taattoni pihoilla, lakla maammon lattioilla,
vesilintu veikon luona, sirkkunen sisaren luona.
Kvin kukkana kujilla, vaapukkana vainiolla,
hersuin hiekkarantasilla, keikuin kukkakunnahilla;
laulelin jokaisen lakson, joka kummun kukkuelin,
lehot leikki pitelin, ahot ainoista iloa.
"Suu veti revon ritahan, kieli krpn lautasehen,
mieli neien miehelhn, tapa toisehen talohon.
Niinp neiti luotunaki, tytr tuuiteltunaki
miniksi miehelhn, orjaksi anoppelahan.
"Jou'uin, marja, muille maille, tuomi, toisille vesille,
jou'uin, puola, purtavaksi, mansikka, manattavaksi.
Joka puu puri minua, joka lepp leikkaeli,
joka koivu koiskaeli, joka haapa haukkaeli.
"Naitihin ma miehelhn, vietihin anoppelahan.
Sanottihin siell' olevan, neitt sinne naitaessa,
kuusi kuusista tupoa, kaksin kerroin kammaria,
ahovieret aittamaina, kujavieret kukkamaina,
ojavieret ohramaina, kangasvieret kauramaina,
purnut puitua eloa, toiset purnut puitavia,
sata saatuja rahoja, sata toinen saatavia.
"Sainpa, tuhma, tulleheksi, klk, ktt lyneheksi:
tupa oli kuuella tuella, seitsemll seiphll,
ahot tynn armotuutta, lehot tynn lemmetyytt,
kujat, kurjan, huoliani, metst mieli pahoja,
purnut puitua vihoa, toiset purnut puimatointa,
sata saatuja sanoja, sata toinen saatavia.
"En m tuostana totellut, ko'in kuuluna asua.
Tuolla toivoin kunniata, tuolla lempe tavoitin,
tulen tuomalla tupahan, pn pretten poimennalla
pieksin otsani ovehen, pni pihtipuolisehen:
oven suuss' on ouot silmt, kaihat silmt karsinassa,
kierot keskilattialla, perss perivihaiset;
tuli suusta tuikahuvi, keklehet kielen alta,
ilken isnnn suusta, alta kielen armottoman.
"En m tuostana totellut, ko'in kuitenkin ele,
olla aina alla armon sek nyr neuvottava;
hyppsin jnn jaloilla, kvin krpn kmmenill,
panin turkan myhn maata, nousin vaivaisen varahin.
Saanut en, kurja, kunniata, leino, lempe tavannut,
vaikka vuoret vierettisin, kalliot kaha panisin.
"Suotta survoin suuret jauhot, kiusan karkeat karistin
sy ankaran anopin, tulikulkun kuiskaella
pss pitkn pintapyn kultalaiasta kupista.
Itse sin, mini raukka, apoin jauhoja kivelt,
liesipankko pytnni, kapusta lusikkanani.
"Use'in min utuinen minin miehelss
kannoin suolta sammalia, noita leivoin leivkseni,
vett kaivosta kapalla, tuota ryypin ryypykseni.
Sini sin kaloja, kalki, sini, koito, kuorehia,
kuni notkuin nuottapuilla, keikuin keskell venett;
en saanut sit kaloa anoppini antamasta,
joka pivksi pteisi, kerraksensa kelpoaisi.
"Kest kontuja kersin, talvet vnnin taikon vartta,
niinkuin muinenki kasakka eli orja, palkkalainen.
Ainapa anoppelassa tuo minulle tynnettihin
riihest rive'in riusa, saunasta jyke'in loukku,
rannalta rave'in karttu, suurin taikko tanhuasta.
Ei uskottu uupuvani, ei varattu vaipuvani,
vaikka uupuivat urohot, vaipuivat hevosen varsat.
"Niin min, piloinen piika, te'in tyt tyn ajalla,
vnnin hartion vell. Annas tulla toisen aian:
jo tulehen tuomittihin, sen ktehen kskettihin.
"Suotta soimat nostettihin, kiusan kielet kannettihin
plle mun hyvn tapani, plle kuulun kunniani;
sanat plleni satoivat, puhe'et putoelivat
kuin tuimat tulikipunat tahi rautaiset rakehet.
"En m tuostana epillyt, oisin eeskipin elellyt
akan ankaran apuna, tulikulkun kumppalina;
vaan sep paha panihe, sep suurenti suruni,
kun sulho sueksi muuttui, kauno karhuksi rupesi,
kylin si, selin makasi, selin tyns toimitteli.
"Tuota itkin itsekseni, ajattelin aitassani.
Muistin muita pivini, entist elantoani
ison pitkill pihoilla, emon kaunon kartanolla.
"Sain tuosta sanelemahan, itse virkin, vierettelin:
'Osasi minun emoni, osasi omenan saa'a,
taisi taimen kasvatella, ei osannut istutella:
istutti ihanan taimen ilke'ille istumille,
pani paikoille pahoille, koivun juurille koville,
iksens itkemhn, kuuksensa kujertamahan.
'Oisipa minussa ollut paikoille paremmillenki,
pitemmillenki pihoille, laajemmille lattioille,
paremmanki varren vasta, verevmmn miehen verta.
Puutuin tuohon pulluksehen, tartuin tuohon talluksehen:
varikselt' on varren saanut, korpilta nenn kopannut,
suunsa syvlt suelta, koko muo'on kontiolta.
'Oisinpa mokoman saanut mellenki mentyni:
saanut tielt tervaskannon, lepppkkeln lehosta,
pannut turvan turpehesta, parran naavoista pahoista,
suun kivest, pn savesta, silmt kuumista sysist,
koivun pahkat korviksensa, raian haarukan jaloiksi.'
"Senp lauloin laitoissani, huokaelin huolissani.
Sattui kauno kuulemahan, seinuksella seisomahan!
Niin kun tuo tulevi tuolta, astui aitan portahalle,
jo ma tuon tulosta tunsin, astunnasta arvaelin:
tukka tuiski tuulettaki, hivus viskoi viimattaki;
ikenet oli irvellns, silmt kiljan kaljallansa,
vtty pihlaja piossa, ktty karttu kainalossa,
jolla ly lykkevi, kohti pt kolkkoavi.
"Annas siit illan tulla! Kun meni makoamahan,
otti vitsan vierehens, nahkaruoskan naulaltansa,
ei ketn muuta vasten, vasten vaivaista minua.
"Meninp minki itse illalla makoamahan,
sulhon vierehen venhyin; laski sulho vierehens
antoi kyllin kyynspt, viljalta vihaista ktt,
paljo paksuja pajuja, mursunluista ruoskan vartta.
"Nousin kylmlt kylelt, viluiselta vuotehelta.
Sulho suorihe jlest, ulos uksesta uhitti!
Ksi kypi tukkahani, haparoivi hapsihini,
tukat tuulelle jakeli, ahavalle anneksivi...
"Miks neuvoksi minulle, mik neuvon antajaksi?
Terksest kengt teetin, paulat vaskesta panetin,
joilla seisoin seinvieret, kuuntelin kujan perukset,
kunnes viihtyisi vihainen, asettuisi ankarainen.
Eik viihy viimeinkn, ei asetu aioinkana!
"Vilu viimeinki tulevi vihattuna vierressni,
seinvieret seistessni, ollessa oven takana.
Arvelin, ajattelime: ei minusta lienekn
viikoista vihanpitoa, kaukaista ylenkatsetta
tss lemmon leisiossa, pirujen pessijassa.
"Heitin hempet tupaset, armahat asuinmajani,
lksin, vieno, vieremhn. Vierin soita, vierin maita,
vierin ventoja vesi; vierin veikon pellon phn.
Siin kukkui kuivat kuuset, lauloi lakkapt petjt,
kaikki vaakkuivat varikset, harakat hakahtelivat:
'Ei tll sinun kotisi eik synnyntsijasi!'
"En m tuotana totellut, vierin veikkoni piha'an.
Jo mulle verjt virkki, kaikki vainiot valitti:
'Mitp tulet kotihin, kuta, kurja, kuulemahan?
Jo ammoin isosi kuoli, kaatui kaunis kantajasi;
veikko sull' on ventovieras, veikon nainen kuin venakko.'
"En m tuotana totellut, menin mie toki tupahan.
Annoin ktt kkselle: kylm kk ktt vasten.
"Tultua tupahan tuosta oven suuhun seisotaime.
Korea kotoinen nainen: ei tule likistmhn,
ky ei ktt antamahan; korea min itseki:
en mene likistmhn, ky en ktt antamahan.
Pistn ktt kiukahalle: kivet kylmt kiukahassa;
knnn ktt hiilokselle: hiilet kylmt hiiloksessa.
"Veikko lautsalla lamovi, pss pankon pllttvi,
syli sytt hartioilla, vaaksa muulla vartalolla,
kyynr kyvent pss, kortteli kovaa nokea.
"Kysyi veikko vierahalta, tutkaeli tullehelta:
'Mist vieras veen takoa?' Min vainen vastaelin:
'Etk tunne siskoasi, entist emosi lasta?
Me yhen emosen lapset, yhen linnun liekuttamat,
yhen hanhen hautelemat, yhen pyyn pesst saamat!'
Tuosta veikko itkemhn, silmt vett vieremhn...
"Virkkoi veikko naisellensa, kuiskaeli kullallensa:
'Hanki sy siskolleni!' Veikon nainen naljasilm
kantoi kaalia koasta, jost' oli rakki rasvan synyt,
koira suolan koitellunna, Musti murkinan pitnn.
"Virkkoi veikko naisellensa, kuiskaeli kullallensa:
'Tuo olutta vierahalle!' Veikon nainen naljasilm
toip' on vett vierahalle, ei sitn siivon vett:
sisaresten silmivett, klysten kenpesint.
"Vierin jlle veikon luota, siirryin synnyntsijalta.
Jou'uin, kurja, kulkemahan, sain, kurja, samoamahan,
raukka, rannat kiertmhn, vaivainen, vaeltamahan
aina ouoillen oville, verjille vierahille,
lapset raukan rannikolle, vaivaiset kyln varahan...
"Moni nyt minulla onpi, usea olettelevi
virkkaja vihaisen nen, nen tuiman tuikuttaja;
ei ole minulla monta sanan armon antajata,
suin sulin puhelijata, kiukahalle kskijt
satehesta saatuani, kylmst kyhttyni
hallassa hamehen helmat, turkin helmat tuppurissa.
"Enp ennen nuorempana, en m uskonut olisi,
jos oisi sata sanonut, tuhat kielt kertaellut
nille juonin joutuvani, nille pivin psevni,
jotk' on pivt plle psnyt, juonet joutunna ktehen."
